keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Note to self: älä naputa koko ajan.

Maanantain tunnilla Alma. Alman kanssa en oikein tiedä pidänkö siitä vai en - pahimmillaan en saa sitä liikkeelle mitenkään, mutta sitten kun saan palikat kohdilleen, ne hetkellisetkin onnistumiset tuntuvat todella suurilta. Kuten vaikka nyt maanantaina.

Lähes alusta asti sain siihen hyvän otteen, ja sain sen kulkemaan tosi kivasti pätkissä. Välillä toki hommat levisi, mutta aika hyvin sain kasattua asiat uudelleen. Jopa laukka pyöri kivasti ja pääsin myötäämään sekä kädellä että hellittämään jalalla hevosen ollessa allani pyöreänä. Jopa niin että tuolla pikkutammalla hevoset tuntuivat tulevan perä edellä vastaan. Monta tämänkaltaista työvoittoa tuli.

Käyntivolteilla kulmissa Nina sanoi myös osuvasti että anna sen kävellä. Sen oma käynti on aika pientä eikä tunnu kovin aktiiviselta, joten helposti alan vaan koko ajan jahtaamaan sitä eteenpäin, niin että se ei ehdi suorittaa kunnolla. Tämä kommentti avasi jonkin verran myös mulle uusia uria ajatuksiin siitä miltä sen sitten kuitenkin pitää tuntua.

Toinen työvoitto tuli lopputunnista, kun ilmeisesti maneesin sivuoven kohdalta putosi lunta maahan tai vastaavaa. Alma otti epämääräisen napakäännöspoistuman täysin varoittamatta, mutta pysyin kyydissä tasapainon pahemmin järkkymättä, mutta mikä tärkeintä, mielen tasapaino ei kokenut minkäänlaista kolhua tästä, vaan ratsastin tehtävän loppuun kuin mitään ei olisi tapahtunut, enkä jatkossakaan noteerannut tätä kuin ehkä vain pitämällä ko. kohdassa vähän enemmän ulko-ohjan tuntumaa. Tästä annan itselleni 5/5 hyvästä tsempistä!

lauantai 16. joulukuuta 2017

Perjantai-illan rästihommia

Tuntuu olevan taas vähän tarve kirjata ylös ratsastuspäiväkirjaa.

Perjantain rästitunnilla ratsuna oli Leo. Ei mun lemppari, mutta kivaa vaihtelua. Perusratsastus oli taas teemana, ensin rennosti liikkuva hevonen, jolla hidastettiin kulmiin ja vähän isompaa ravia rennolla kaulalla pitkillä sivuilla. Leo on mulle hankala, sen isot liikkeet saa mut pois tasapainosta ja kun en itse ole tasapainossa, alkaa se heittämään päätään. Tähän auttaisi jos olis riittävän lyhyet ohjat jotta asento ja tasapaino olis paremmin ylläpidettävissä, mutta jotenkin ne tuntuu liukuvan superpitkiksi. Laukat mentiin ympyröillä ja lopuksi tehtiin vielä pari pituushalkaisijaa suoraan ja pohkeenväistöä käynnissä pituushalkaisijalta uralle.

Henkilön Piia Ahokas kuva.
Tallilla tuli hiksa mutta onneksi en ollut ainoa. Tuntiratsun elämä on ranccaa, tässä päivän ratsu Leo suorittaa päänraapimista suorituksen jälkeen.

Leon kanssa myös omat vinoudet korostuu, eikä se itsekään ole suora. Oikean laukan ylläpitäminen oli todella hankalaa, vasen sen sijaan pyöri hyvin. Pohkeenväistö oikealle oli ihan tervanjuontia, kun taas väistöt vasemmalle sujuivat välillä vähän turhankin hyvin, kun Leo painoi menemään lapa edellä.Ei siis ihan putkeen mennyt tämä tunti, mutta ei ihan metsikköönkään. Muutaman todella kivan pätkän sain ratsastettua, ja lopussa sekä käynti että ravi olivatkin jo varsin mukavia :) Varmasti jos menisin sillä useamman tunnin putkeen, pääsisinkin ihan eri tavalla siihen sisälle ja ratsastus helpottuisi paljon, Hyvä duuni tehtiin kyllä molemmat! Vartalonhallintaa kaipaan kyllä vielä ihan valtavasti lisää.