sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Istunnasta ja mielikuvista

Blogitallilla on ollut tällä viikolla istuntahaaste. Itse en jaksanut osallistua, enkä ole edes tällä viikolla ratsastanut kuin Nelsonin eilen (ja tänään iltapäivällä menen vielä), mutta kirjoitanpa silti aiheesta muutaman sanasen.

Istuntaan vaikuttaa niin paljon kaikki muukin, kuin vain se mitä siellä satulassa sillä hetkellä fyysisesti tekee. Se, miten olet nukkunut, se, miten olet liikkunut, se millaisessa asennossa vietät työpäiväsi, jopa se mitä syöt. Sen lisäksi vielä pitää muistaa, että vaikka fysiikkasi olisi kunnossa, mutta pään sisällä joku kanittaa, voi istunta muuttua huonoksi. Tästä klassinen esimerkki on jännitys, joka jäykistää ratsastajan kehon niin että tämä ei pääse mukautumaan hevosen liikkeisiin ja viestittää vielä hevosellekin, että nyt on asiat huonosti. Mielikuvat ovat kuitenkin tärkeitä, kuten vaikka tuo Nooran blogitekstin sitaattikoonti kertoo. On lopputuloksen kannalta paljon helpompaa ajatella joku asia mielikuvan kautta, kuin että ajattelisi sen fyysisesti. Komento "selkä suoraan" saa aikaan usein vain toki suoran, mutta jäykän selän, mutta taas jos ajattelee ylävartalon kolmena päällekkäisenä laatikkona jotka eivät saa kaatua tai että joku vetää sua kypärän nupista ylöspäin, on lopputulos paljon rennompi. Oma opettajani sanoo usein että hänelle on aivan sama miten olen siellä hevosen selässä jos hevonen liikkuu hyvin ja tyytyväisenä. Hyvä istunta ei kuitenkaan ole hyvä, jos sillä ei pääse vaikuttamaan hevoseen, ja koska eri ihmisten mittasuhteet ovat erilaiset, ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa patentti-istuntaa joka toimisi kaikilla. Tästä enemmän juttua esimerkiksi tuossa Sannan Equstomin sivuille kirjoittamassa linkissä, sekä Aadan blogihaastetekstissä.

Jokaisella meillä on kehossamme erilaiset mittasuhteet, joiden pohjalta meidän täytyy saada rakennettua sopiva istunta juuri itsellemme. Lisää soppaan vielä hevosen rakenteen ja satuloiden vaihtelut, ja kas, ei ole helppoa ;)

Laitan pari linkkiä kuitenkin tähän talteen:
http://www.equstom.fi/ratsastajan-luut/
http://toimitus.blogitalli.fi/2015/05/reetta-raivio-ratsastaja-ei-kehity-vain.html
http://kootussaravissa.blogspot.fi/2015/03/hyvia-sanontoja.html
http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/2015/05/541-taydellinen-istunta-vai-toimiva.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti