sunnuntai 22. helmikuuta 2015

"Jos pidät jalan kiinni, käsikin pysyy vakaana"

Otsikkona viikon tärkeimpiä poimintoja.

Viikko on ollut aika huima - tallilla joka päivä tiistaita ja keskiviikkoa lukuunottamatta, jotka nekin ovat olleet täynnä ohjelmaa. Maanantaina Nelson oli muuten hyvä, mutta kentän takana pellolla liikkunut joku sai sen erittäin jännittyneeksi ja se pelkäsi tosissaan. Ymmärrän kyllä, ääni kuuluu mutta mitään ei näy. Lähinnä koitin vain rentouttaa ponia, suunnitellut puomiharjoitukset ei toteutuneet. Lopussa sain sen kuitenkin vähän rentoutumaan kun jäimme tekemään neliötä toiseen päätyyn, ja se teki ihan hyvin töitä.


Tuli päähiki. Tai ajatus? :D

Keskiviikkona oli tarkoitus taas tehdä niitä puomihommia, mutta kaksi vapaapäivää putkeen sai ponista melko ilmavan, joten keskityin siirtymisiin. Poni oli tosiaan ihan kierroksilla, pysäytyksissä ei malttanut seistä paikallaan ja jos ei koittanut vaellella, se polki etujalkaa. Laukannostoissa oli tosiaankin aktiivinen takaosa (:D), mutta sain myös pari aivan törkeän hienoa, ylämäkeen tulevaa nostoa aikaiseksi. Edelleen mulla oli ongelmia itseni ja oman painopisteeni kanssa, ja oikea laukka ei oikein tahtonut kulkea, ja ekstravaihdot eivät varsinaisesti tasoittaneet ponin mielialaa. Poni olisi kaivannut reipasta laukkatyöskentelyä, mutta kenttä oli mennyt jo sen verran pehmeäksi, että en nähnyt sitä järkevänä.

Perjantaina töiden jälkeen ratsastinkin sitten sekä Cyran että Nelsonin. Kenttä oli lämpötilan nousun takia muuttunut ihan suoksi, ja Cyra ei arvostanut yhtään, en meinannut millään saada sitä irti pohjasta. Se liikkui muuten ihan kivasti ja oli rento ja mukava, mutta todella raskas jalalle. Sain sitä vähän kevyemmäksi siirtymisillä, jotka on muuten olleet tämän viikon teemana, mutta en saanut sitä niin aktiiviseksi että olisin halunnut kokeilla laukkaa. Nelsonin menin perään, ja edellispäivän pöllöilystä ei ollut jälkeäkään! Se oli heti alusta todella hyvän tuntuinen, teki töitä hienosti ja mielellään. Lähinnä siis meni perusratsasteluksi, tein pari väistöpätkää, ympyröitä ja sitä mystistä oikeaa laukkaakin suoraan ja tuntumaan sen vielä todella helpolta - kaikki kävi! Olin todella tyytyväinen poniin, ja pohjakin oli vissiin vähän hyhmäytynyt tässä välissä, koska oli jo vähän parempi. Huomasin kotimatkalla hymyileväni erittäin leveästi :D


Nelppa Neen kanssa tunnilla pari viikkoa sitten, ennen Piuden reissua.
© Asta Keränen

Eilen Ella piti meille tuntia heti aamusta. Ai hitsi että noin nuori likka omaa tuollaisen virhesilmän, ja vielä osaa kertoa näkemänsä ja neuvonsa tilanteen korjaamiseen selkeästi! Tässä jää todella moni uraa pitkään tehnyt ratsastuksen"opettaja" kovasti kakkoseksi! Menin Nelsonilla, ja kas, aloitettiin käynti-ravisiirtymisillä. ;) Mulle Ella antoi ohjeeksi sen, että kun poni on pieni, niin vaikka ei tunnu siltä että se etenee, se kuitenkin liikkuu kokoonsa nähden sopivassa tempossa. Se myös helposti lähtee itse kiireiseksi ja liikkuu vauhdilla eli siis juoksee pois ratsastajan alta ja lintsaa työnteosta. Tätä samaa asiaa olin itsekin miettinyt parina edellisenä päivänä, mutten saanut pidätteitä riittävästi läpi jännittymättä niin mentiin sit vähän reippaammin. Virhe ;) Samoin sain tuon otsikon vinkin vakauttamaan kättä - mulla muutenkin jalka irtoaa helposti, ja jos ei itsellä ole riittävää tukea sekä keskivartalosta että jalasta, niin tokihan sitten myös ylävartalo ja kädet elää omaa elämäänsä. Minun myös pitäisi ratsastaa herkkää ponia istunnalla, sillä Nelppa on todella herkkä ja jännittyy, jos esimerkiksi pidätettä tehdessä tulee otettua liikaa kädellä. Ellan neuvoilla sain ratsastettua todella kivoja siirtymisiä, ja pidettyä itseni vakaampana. Sain myös ponin pysymään paremmin suorana. Laukassa suoristelimme ponia lisää, tavoitteena laukata ympyrällä poni asetettuna ulos. Tämä oli vaikeaa ponin lisäksi myös mulle, mutta saatiin muutama ihan törkyhyvä pätkä aikaiseksi, vaikka Nelson myös muutaman kerran pukilla ilmoittikin, mitä mieltä oli loskasta ja työnteosta :D Sille piti ihan oikeasti suuttua siinä sen mukavuusalueen reunalla, ja toki kiitellä paljon kun se vielä tsemppasi. Lopuksi vielä venyteltiin ravissa eteen-alas, tässäkin Ella muistutti että ei pidä heittää ohjaa pois tai hevoselta menee tasapaino ja se joutuu nostamaan kaulansa ja laskemaan selkänsä, vaan ohjaa pitää valutella pikkuhiljaa hevosen pyytäessä.

Tänään vielä yksi Nelson jäljellä, varmaan edelleen tehdään siirtymisiä eilistä muistellen.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Itsensä ja tapahtumien kokoamista

Viime aikoina on tullut ratsastettua niin rutosti etten ole tänne ehtinyt oikein kirjoitellakaan, kun muillakin elämän osa-alueilla on ollut vähän ruuhkaisaa. Onneksi sentään edes hyvissä merkeissä! Sen lisäksi hommat ei varsinaisesti ole sujuneet ihan kauhean hyvin, ja mä en ainakaan tykkää ihan kauheesti huudella toistuvia epäonnistumisiani maailmalle, sen verran narsistin vikaa taitaa olla ;)

Nyt kuitenkin sain ratsastettua pari hyvää kertaa alle, jossa pääsin myös itse vähän kärylle siitä, mistä kohtaa vikaa kannattaa alkaa purkamaan. Ongelmina on ollut nyt viime aikoina painon valuminen vasemmalle ja käden erinäiset ongelmat, mm. hitaus ja jännittyneisyys jopa siihen asti että haukkaria/olkapäätä/rannetta ihan särkee jossain vaiheessa tuntia sekä varsinkin oikean jalan valuminen taakse.

Aloitin Cyralla. Laitoin sille gramanit, sillä Hollannin alkuperäisasukkaana se kyllä tietää mitkä ne on ja mitä niillä tapahtuu, eli käytännössä pelkkä niiden mukanaolo saa hevosen suhtautumaan työntekoon vähän nöyremmällä asenteella ;) Käytännössä lähes koko ajan graman-ohja roikkui tyhjänä, vain pari kertaa koko ratsastuksen aikana sille tuli painetta. Kun hevonen kulki lähtökohtaisesti kivasti ja oikein päin, pystyi itsekin keskittymään eri tavalla omaan tekemiseensä. Tällä sessiolla huomasin erittäin hyvin sen, että keskivartaloni lihaksisto on hävinnyt mystisesti jonnekin. On erittäin hankala istua liikkeen mukana, kun itsessä ei ole mitään mistä ottaa tukea. Lopputulemana siis heilahdan taakse, jalka menee missä sattuu, oma painopiste heiluu sivulle tai käsi elää omaa elämäänsä. Tämä korostuu etenkin siirtymisissä. Pitäisi siis muistaa puhallella pilatestyyliin ne vähäisetkin vatsalihakset aktiivisiksi ja pitää ryhti yllä. Samoin tein huomion, että kun ryhti menee löperöksi, käsikin jännittyy.

Seuraavana päivänä Nelsonilla jatkoin vähän samalla teemalla. Poni oli parin vapaan jälkeen erittäin vastaanottavainen, ja sain ihan hyvin kanavoitua pörhellyksen työntekoon. Kun osasin jo itse tiedostaa keskivartalon ongelmat, keskityin seuraavaksi käsiin, joka on ongelma varsinkin itsensä helposti virkkuukoukuksi vetävällä Nelpalla. Huomasin että niissäkin homma lähtee keskivartalosta, tarkemminottaen vielä lapojen välistä. Kun saan pidettyä lavat takana, on helpompi pitää kädet edessä eikä vetää niitä syliin. Kaivelin myös ensimmäiseltä simulaattorikäynniltä Minkiltä saamani vinkin käsivarren luiden asennosta ja käsien kääntämisestä käyttöön, niin hitsi, hommahan toimi. Poni liikkuikin varsinkin käynnissä ja ravissa hirmu kivasti, mutta oikean laukan pysymiseen oikeana pidempiä pätkiä olin edelleen liian vino. Menin myös paljon ilman jalustimia, jotta ainakaan ne eivät häiritsisi tai auttaisi, vaan joutuisin pitämään itse itseni ryhdissä, suorana ja vakaana. Sainkin ajoittain suoristettua itseäni hyvin ajattelemalla oikeaa lonkkaa enemmän auki ja oikeaa kylkeä hieman ryttyyn samalla rentouttaen oikeaa kättä, mutta tosiaan ei tämä laukassa asti toiminut kovinkaan pitkiä matkoja kerralla.

Tulevalla viikolla onkin paljon Nelsonia luvassa, joten toivottavasti keksin tuohon vinouteeni ongelmia. Muuten ei kai auta muu kuin kaivaa kuvetta, ja tilata taas Simppa-tunti Equstomista...