lauantai 24. tammikuuta 2015

Viikon ratsastukset

Viime viikon lauantai oli sellainen paluu lapsuusaikoihin -tallipäivä joista puhuimme kaverini kanssa jokin aika sitten. Ensin ratsastin itsenäisesti 20 min itseään tarhassa alkuverrytelleen Nelsonin. En ollut ihan niin tormakka mitä päätin aamulla olevani, mutta sain ponin kuitenkin hirmu kivaksi sohjoisesta pohjasta huolimatta. Tein paljon kaarevia uria kaikissa askellajeissa yhteensä tunnin ajan. Ei ihan parasta osaamistani, mutta ei kyllä huonointakaan. Varsinkin laukassa N oli superkiva ja sain itseni pidettyä hyvin suorana myös kaarevilla urilla oikeaan kierrokseen. Nelpan jälkeen kipusin vielä liikuttamaan kevyesti silmäkulmansa kolhineen Cyran, ja Neiti Pubiruusun kanssa mentiinkin sitten kolmisen varttia lähinnä käynnissä taivutellen. Olosuhteista huolimatta C oli todella kivan tuntuinen vaikka olikin sitä mieltä että paikkaansa muuttanut jääkiekkomaali vähintäänkin syö pieniä ratsuparkoja ja teki taas 180 astetta ympäri, tällä kertaa tosin ottaen mut mukaansa. Pikkuhiljaa päästiin siinäkin kulmassa kuitenkin syvälle asti, ensin vähän kauempaa ja pikkuhiljaa lähemmäksi hivuttautuen, vaikka siinä kulmassa ratsu olikin koko ajan vähän huolestuneen oloinen. Sisälle tultuamme nypin vielä vähän Cyran harjaa. Ihan lyhyeksi sitä en vielä saanut, C ei enää malttanut seistä paikallaan ja iltaheiniäkin alettiin jo kohta jakamaan, niin lähdin suosiolla kotiin.

Takkutukka siistiytymässä. Vielä pituutta riittää.

Keskiviikkona ei ollut tunteja sillä olimme Piuden kanssa molemmat Horse Shown palautetapahtumassa, mutta torstaina ratsastin taas Cyran itsenäisesti. C oli alkuun ihan kankea ja varsinkin vasen lapa eli ihan omaa elämäänsä - ei siitä superhyvää tullut missään vaiheessa, ja tunti piti tehdä töitä että sain sen antamaan periksi ravissa noin yhtään millään tasolla. Taivuttelin paljon ja tein loivia kiemurauria koittaen saada hevosta kuulolle, ai että olikin vaikeaa. Pohja oli niin koppura viikonlopun loskan jäädyttyä että laukasta ei tarvinnut edes haaveilla, joten ravissa ja käynnissä piti pärjätä. Lopuksi tosiaan onneksi ympyräkahdeksikolla ratsu pehmeni ja oli hyvä lopetta.

Rela hetki lauantaina ratsujen välissä.

Peruuntuneet tunnit pidettiin tänään. Mulla oli ratsuna Nelson ja vaikka aamuisesta ajankohdasta johtuen tuli vähän kiire, ehdin silti ihan hyvin tallille. Kerrankin kun oli valoisaa ja väkeä, niin sain vähän kuviakin itsestäni hevosen selässä :) Alkukäynneistä ehkä puolet menikin erinäiseen poseeraamiseen, onneksi isot tammat olivat menneet jo yhden, ja me pikkuisen Nelsonin kanssa saimme pienet lihaksemme nopeammin lämpimiksi. Tehtävänä meillä oli ensin pari puomia, joista alettiin sitten väistämään toisen ohi sekä ulko- että sisäkautta ravissa ja käynnissä. Ongelmia oli molempiin suuntiin, vasen käsi ei johtanut väistöä riittävästi, ja vasen jalka varsinkin ravissa ei ihan aina väistättänyt riittävästi. Teimme myös vähän ympyröitä ja etsimme hevosiin niin hyvää liikettä mitä se nyt tuolla pohjalla saattoi olla keskittyen itse ratsastamaan samalla. N oli kivan tuntuinen, oma ratsastukseni oli vaan varsinkin käden kanssa ihan toivottoman hidasta ja oikeassa kierroksessa olin hitosti kierossa vasemmalle... Auttoi paljon kun ihan keskittymällä keskityin siirtämään lantiota vähän eri suuntaan ja pitämään oikean lavan takana, tämän takia kuitenkin sit ratsastuksen tehokkuus kärsi välillä... Lopuksi kuitenkin sain järjesteltyä itseni sinne selkään oikein, pidettyä itseni siinä asennossa ja vaikuttamaan poniin tehokkaasti, ja kas, Nelppakin alkoi liikkua superhienosti ;) Harjoittelua siis lisää, ja mielellään muutama selkähierontakerta, että saa nuo jumit pois haittaamasta liikkuvuutta. Venytelläkin pitäisi muistaa...

Ponityttö ja pikkuponi.
Ihanaa olla näin lyhyt, olispa vielä yhtä kevyt kuin silloin poni-ikäisenä :D



lauantai 17. tammikuuta 2015

"Uskalla ratsastaa, ei ne mene rikki"

Sunnuntaina ratsastin Nelsonin itsenäisesti, omistajansa loukkasi itsensä joten minä kääpiömittaisena olen hyvä varapilotti loppuviikolle. Oli kylmä ja tuuli varmaan suoraan Siperiasta, ja Nelppa Neellä oli vähän ylimääräistä virtaa. Ihan hyvin se kuitenkin meni, tuo poni on siitä kiva ettei se tee mitään ihan kamalan pöllöä, jos vaan istuu vähän tiiviimmin ympäri. Tai sitten kuski on niin painava että se ei vaan jaksa hötkytä x) Ei tehty mitään erikoisempaa, itse ratsastin ehkä turhan varovaisesti joten ponikaan ei ollut ihan super.

Keskiviikon tunnilla jatkoin myös Nelsonilla. Koska lunta oli satanut aika paljon, alkuverkka tehtiin mahdollisimman laajalla kentän käytöllä, ettei valtavia uria tulisi. Tein siis ympyröiden sijaan paljon loivia kiemuroita ja ratsastin uran sisäpuolella. Lopputunnista kenttä oli urautuneen perunapellon sijaan hyvinkin kiva ja tasainen :) Varsinainen tehtävä rakennettiin pienissä osissa. Ratsastettiin ensin kahden kavaletin välistä kentän alapäässä että löydettiin suora reitti radan poikki, sen jälkeen lisättiin voltti ulospäin muistaen suoristaa ennen ja jälkeen voltin kunnolla, että tehtävän seuraavassa vaiheessa saataisiin nostettua laukka suoralla ennen kulmaa. Tässä kohtaa oma ei-niin-loppuun-asti-viety ratsastukseni kostautui, laukka ei tahtonut nousta, ja jos nousi niin kipityksen jälkeen totaalisen myöhässä. Kun pyytämisen sijaan pari kertaa vaadin, niin hommasta alkoi tullakin jo jotain, ja laukat nousi hyvin. Nelppa myös taipui volteilla paremmin tuon jälkeen. Ongelmat oli myös käsien kanssa isot - ne jotenkin tuntuivat menevän kauheasti yhteen ja estivät kuolainta liikkumasta. Piude myös ihan näytti selästä käsin miten käden paikka, asento ja käyttö vaikuttaa poniin, ja hupsista saatana, sen jälkeen taas osasin ihan itsekin käyttää apuja.

Torstaina ratsastin Cyran itsenäisesti. Lähdin vähän samalla liikenteeseen, ensin ihan alkuun vaan koittaen saada Cyran edes reagoimaan apuihin jollain aikataululla, oli ihan lievästi hidas... Samoja loivia kiemuroita jatkoin ja tein myös muutaman väistöpätkän jotta saisin aktivoitua takajalkoja alle. Pikkuhiljaa sieltä joku reaktio tulikin, tosin hevonen tuli erittäin raskaaksi edestä. Ennenkuin eilisen päivän volttitehtävä onnistui, piti mun ajatella ensin oma tieni uusiksi (hevosella ei pysty ratsastamaan samanlaista tietä kuin reilu 130 cm ponilla...), saada aktivoitua vasen jalkani ulkojalkana ja lyhentää ohjia yhden nappulanvälin.. No, sen jälkeen hevonen alkoikin ihan oikeasti kuunnella, ja lopuksi oli erittäinkin hyvä, kevyt ja kantoi itsensä. Siihen oli hyvä lopettaa.

Tallissa vielä vaihdoin muutaman sanan Piuden kanssa, niin hän siinä vielä sanoi tuon otsikon lauseen. Olkoon se muistilappuna omassa mielessäni tänään, kun menen ratsastamaan.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Ratsastelua ja rupistelua

Muutama rivi eilisestä. Cyralla itsenäisesti työviikon jälkeen. Kenttä oli kovahko muttei liukas, ja Nelppa ratsastusseurana vähän loivensi jännitystä siitä että se taas alkaa sätkimään. Ei tehty mitään kummallista, alkuun vähän väistöä takaosan aktivoimiseksi, sitten siirtymisiä hevosen aktivoimiseksi. Cyra oli aika hidas ja jähmeä alkuun, ei kyllä yhtään niin pahasti mitä keskiviikkona. Sain sen ihan ok:ksi, ja lopussa jopa ihan hyväksi, koitin myös vähän asetella ulospäin ja myös ylitaivuttaa sisään. Tein hommia lähinnä ympyröillä koittaen keskittyä myös omaan suoruuteeni ja siihen että pääsen ratsastamaan myös itse kaaren mukana enkä estä hevosen liikettä. Ei mitään ihmeellistä siis.

Lopuksi vielä Hexocil-pesu lämpimällä vedellä, sillä on jotain ihme ihottumaa kainaloissa ja etujalkojen välissä. Tein keskiviikon tunnin jälkeen näille betadine-pesun ja laitoin Terra-polya päälle, mutta eilen nämä ruvet oli kyllä pahentuneet eikä parantuneet. Jos olisi kesä, laittaisin sen enempää miettimättä ötökänpuremien piikkiin, mutta viimeistään viime maanantain pakkasessa luulisi sitkeimmänkin ökkömönkiäisen kuolleen ;) Vaihdettiin siis hieman varustusta jottei panssarivyö etureunoineen ainakaan hankaisi näitä yhtään enempää. Toivottavasti lähtee nyt paranemaan, tehdään Betadinepesut päivittäin ja toistetaan Hexocil-pesu tarvittaessa.

torstai 8. tammikuuta 2015

Hitaasta ja raskaasta nopeaksi ja kevyeksi vain puolessa tunnissa!

Eilisellä ratsastustunnilla taas Cyra. C oli edellisellä ratsastajallaan ihan nukkuneen rukous, joten olin itse heti alusta rentona, päällimmäisenä tavoitteenani ihan vaan saada ratsu liikkumaan jalasta eteen. Näin en siis jäänyt odottamaan pöllövirran kehittymistä, vaan keskityin tosissani saamaan reaktiota hevosesta ulos.

Koska meillä on ihan paras ratsastuskoulu, sain taas aika rauhassa toteuttaa itseäni annetun raamien (l. käytännössä abt kentän aidat :D) puitteissa, ja tein muutaman käynti-seissin ja käynti-ravisiirtymisen jälkeen hieman pohkeenväistöä uralle sekä ratsastin suoraan selkeästi uran sisäpuolella, että saan sisätakasen aktivoitua, mutta hevosen kuuntelemaan myös molempia apuja suorana. Tämä lähti kyllä alunperin ihan siitä kun muutaman väistöpätkän jälkeen ratsu alkoi omaehtoisesti liirata ulospäin... Siirtymisiä tein edelleen, ja lopulta sain hevosen myös eteenpäinliikkumisen lisäksi myös kantamaan päänsä ja kaulansa, tehtävänä siirtymisiä ja jonkin verran kaarevia uria noiden väistöjen lisäksi auttoi paljon. Tehtiin myös muutamat laukkapätkät, jotka oli ihan hyviä niin kauan kuin kuski pysyi penkissä - oma istunta levisi kun hevonen jäi vähän hitaaksi jalalle ja jäin puristamaan eteen, jolloin selkä jännittyi, pää nousi, tuntuma hävisi ja oho akka oli irti jakkarasta ja laukka rikki.

Lopputulemana sain ratsastettua vähän vastentahtoisen, raskaan ja erittäin hitaan hevosen keveäksi, rennoksi ja jopa vähän himmailtavaksi :) Tämä oli ehdoton työvoitto sillä uskalsin ratsastaa ja vaikuttaa hevoseen! muita huomioita eiliseltä oli, että minne katsoo sinne päätyy ja kättä ei kannata laittaa sään yli ristiin. Kädet omilla puolillaan, selkä ja NISKA ryhdissä saa aikaan aika paljon parempaa ja etenevämpää raviväistöä kuin omiin, samalla puolella säkää oleviin käsiin tuijottelu... Kas kummaa! Muista asioista Piude ei juuri sanonutkaan, kuin nuo kädet ja se että jos hevonen on jalalle hidas, pitää itse olla entistä nopeampi eikä yhtään saa jäädä hitaaksi.

Parissa blogissa on käsitelty myös tuota pelkoasiaa viime aikoina - olen itse tullut tässä näitä pohtiessani siihen tulokseen, etten tosiaan pelkää enää putoamista tai loukkaantumista, pahinta on se kontrollin menetys. Yksi huomio lisää pelon käsittelyyn - nyt siis tiedostan että a) jännityn siitä kun hevonen jännittyy b) hevosen ollessa jännittynyt (tai jos se on aiemmin ollut jännittynyt) jään itse helposti kyttäämään vaaranpaikkoja ja jännityn -> hevonen jännittyy -> jännityn enemmän -> hevonen jännittyy enemmän jne c) putoaminen ei ole kamalista kamalinta, vaan se, että hevonen kuljettelee mua kuin märkää rättiä ja mulla ei ole sananvaltaa vauhdista tai suunnasta. Nyt siis vaan lisää järkiperäisyyttä ratsastukseen, myös siinä jännitystilanteessa!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Bad riding, part 2443

Eilen ratsastelua Cyralla keskenäni. Mulla on selkeästi tosi pahat takaumat joulukuulta - for no reason, ratsastin ihan sikahuonosti, ihan sikajäykästi, pääosin kädellä ja jalat ihan löllövoimattomina. Ylläripylläri hevonenkin oli tosi hidas eikä mitenkään erityisen rento, ja vaikka Piude kentän laidalla käydessään sanoikin että lumen alla on hiekka eikä jäätä, arkailin silti poistua vähän pehmenneeltä ympyräuralta. Koitin siis parhaani mukaan estää hevosta liikkumasta mihinkään saada sitä vähän kevyemmäksi ja reaktiivisemmaksi, ja sainkin lopussa itseni rentoutumaan ja reagoimaan niin että se on mahdollista myös ratsuraukalle.

Tein lähinnä taivutuksia ja vastataivutuksia ympyräuralla, pari avopätkää, muutaman pysähdyksen sekä siirtymisiä ravista käyntiin että askellajin sisällä. Kun pyysin asioita tarmokkaasti, niin hevonenkin kuunteli, ja kun joustin kädellä, hevonenkin uskalsi tukeutua siihen. Suurin kompastuskivi olikin varmasti just se jatkuva käsijarru - turha mun on niillä evillä yhtään läpytellä, jos ratsun tarttee juosta päin betoniseinää. Lopuksi onneksi sain muutaman pätkän jotain etäisesti rennolta ravilta muistuttavaa läpytystä eteenpäin, ja kun siirtyminen käyntiin oli vielä ihan ok, tulin alas ja kävelin loppukäynnit maasta. 

Tästä ei onneksi voi paljoa muuta kuin parantaa, ja ehkä tää jatkuva väsymyskin kohta jo loppuu niin jaksaa ratsastaessakin keskittyä siihen että mitä ja miten tekee. Vähän tää on nyt tuuliajelua tää mun ratsastelu, mutta ehkä tää tästä. Ainakin toivon niin.



Ai niin. Horzen kertautuvan lahjakortin tilauskin saapui tänään. Uudet housut, vyö, hanskat, minichapsit sekä talvikengät, ja kaikki just sopivia :)

torstai 1. tammikuuta 2015

Ups and downs

Viime aikoina on töissä ollut vähän kiirettä ja muutakin turbulenssiä, niin en ole ehtinyt tännekään mitään kirjoittelemaan. Kiire jatkuu edelleen, mutta toivon mukaan ehdin sentään vähän kirjoitella tänne.

Tunneilla olen mennyt pari kertaa Nelsonilla, joista varsinkin ensimmäinen kerta (joka oli suoraan sen putoamisepisodin jälkeen) oli aivan totaalisen perfecto. Pyysin mitä vaan, niin poni teki mukisematta höyhenenkevyesti, ja pysyin itse hyvin keskellä ja avuiltani vakaana. Koska pohja oli abt täydellinen ja ponilla ollut tarhassa pöllövirtaa, teimme ihan hirveästi hommia laukassa, ja päädyin tekemään mm. vaihtoja sekä jonkin verran myös avotaivutuksenomaista liikehdintää laukassa. Pääsin tekemään paljon myös itsenäistä aivotyötä tunnilla, sillä tuntikaverillani oli enemmän ongelmia, ja sekös sopi mulle: itsenäistä ratsastusta korjauskehoituksilla. Tämä on ehdottomasti niitä otsikon up-kohtia, oikeastaan koko syksynkin! Myös seuraava tunti Nelpalla meni varsin mainiosti, joskaan ei niin loistokkaasti, ja pohjakin oli vähän huonompi. Tehtiin takaosakäännöksiä ja ravihommia, ei mitään erityisen hohdokasta mutta ei toisaalta mitään katastrofaalistakaan.

Koska joulu- ja uudenvuodenaattona ei luonnollisestikaan ollut tunteja (tai no, uudenvuodenaattona olis ollut päivällä joten no could do), Cyralla olen mennyt lähinnä itsenäisesti. Näistä ei niin mielikuvaa, eka kerta tippumisen jälkeen jännitti alkuun mutta ratsu oli hyvä ja toimi kivasti. Seuraava kerta menee sinne totaaliselle down-osastolle. Jo ratsautuessa C pelästyi jotain kentän takakulmassa, ja siis ihan oikeasti pelästyi - pystyin kuulemaan sen sydämen hakkaavan vaikka seisoin vieressä. Ratsailla ehdin olla noin puoli kierrosta alkukäyntejä puolipitkin ohjin, kun samaa nurkkaa kytäten se ensin keulaisi, sen jälkeen kääntyi 180 astetta ympäri laukassa ja teki muutaman aivan valtavan köyryselkäpukin, ja edelleenkin ihmetelen kuinka en tullut sieltä edes alas. Muistan ajatelleeni että maa on nyt paljon kovempi, ja ratsun sain kuriin ihan puhtaasti ääniavuilla suoraan keuhkojen pohjasta. Se oli koko loppuajan hyvin sätky, ja jos Piude ei olisi sattunut kentän laidalle heti tuon insidentin jälkeen ja saanut tsempattua mua, niin olisin varmasti poistunut hyvin nopeasti talliin. Ravissa tein sitten puolen kentän kokoista neliöuraa väistöillä, avoilla ja suluilla kun poni piti pitää aktiivisena enkä uskaltanut mennä enää sinne toiseen päätyyn...

Edellinen kerta Cyralla menikin sitten taas vähän paremmin, se oli vaan ihan hirmu jäykkä. Koitin sitä vähän taivutella ja saada nopeammaksi, ravannut en kauheasti kun en saanut töpötystä letkeämmäksi ja pohja oli todella kova ja epätasainen. Hieman se katseli ympärilleen, mutta siitä selvisi sillä että laittoi pohkeen kiinni. Suurin ongelma sinä päivänä olikin se, että ratsastelutoppahousuissa ei päässyt itse istumaan kunnolla ratsun ympäri, kun alapohje liukui valtoimenaan puntin sisällä vaikka mokka pysyi hyvin kiinni kyljessä...

Tällä viikolla kuitenkin vielä tallipäivä edessä. Toivottavasti meno on kivaa ja rentoa, eikä duunistressi ja -väsymys ylettäisi satulaan asti. Maasto- tai edes rataköpöttely olis kivaa, mutta nyt on pakko myöntää että mun luotto Cyraan saattaa vaatia hetken kokoilua, ennenkuin sinne viitsii uudestaan yrittää.