Heinäkuun mennessä lähes kokonaan sairastellessa, paljon muuta ei olekaan tullut tehtyä kuin luettua. Hevoskirjallisuuttakin onneksi, Liz Morrisonin kirja Onnistu ratsastuksessasi sekä kotimainen istuntaklassikko Pennejä taivaasta. Pientä kauhukauppaa ei kirjastossa ollut, pitänee kysellä kaverilta lainaan tai odottaa syksyn HIHS:hun asti. Ratsastushinku ainakin on ollut kova, ja on oikeen harmittanut olla kipeänä kesällä, eikä marraskuun vaakaräntäsateessa.
No, jokatapauksessa tänään Piudela. Cyran ollessa jalkalomalla, mulla oli ratsuna jälleen ihkuponi Nelson. Vinoutta oli joo, mutta hyvin pääsin suoristelemaan itseäni ja varsinkin vasemmassa kierroksessa asiat sujui hirmu hyvin, vaikka tehtävät olivat vaativampia kuin normaali "istu heilumatta ja ratsasta hevosta uralla/ympyrällä".
Alkuun pysähdyksiä käynnistä, hetki kevyessä ravissa suoruutta ja sit istuin alas miettimään omaa suoruuttani. Pitkien sivujen alussa aloin taivuttamaan avotaivutuksenomaisesti ponia sisään ensin ravissa, sitten kulmasta laukkaa nostaessani ja jatkaen samaa erittäin loivasti laukassa. Vasemmassa kierroksessa avot oli hyviä, sain aloitettua ne hyvin ja korjattua tarvittaessa ulkokädellä. Oikeaan kierrokseen olin itse jotenkin niin vino oikeasta lavasta ja kuollut vasemmasta pohkeesta, ettei mistään tullut mitään. Jäin kouristuksenomaisesti vetämään oikeaa rannetta linkkuun ja punkemaan vastaan oikealla pohkeella oman rintamasuunnan ollessa vasemmalle. Mikä avo oikeaan siitä nyt saadaan aikaiseksi?
Jossain vaiheessa paloi käpy oikean käden kramppiliikkeisiin ja otin ohjat pelkästään vasempaan käteen. Piude ohjeisti vielä laittamaan oikean käden selän taakse ja kas - jonkinnäköistä avoa saatiin aikaiseksi, kun itse keskityin vielä olemaan menossa oikealle. Ei se yhtä hyvää ollut kuin vasempaan, kaukana siitä, mutta ratsu oli lähtökohtaisesti paljon suorempi ja pääsin vaikuttamaan sillä kuolleella vasemmalla jalallakin. Kumma, että yhdellä kädellä saan pidettyä hevosen suorana linjalla sekä tarvittaessa asetettuna, kun kahdella kädellä yhtälö oli ihan toivoton. Laukat samoin yhdellä kädellä, nosto kusi koska en tehnyt kunnolla puolipidätettä, mutta itse laukka oli hyvää.
Piuden kanssa puhuttiin välikäyntien aikana, että miten ihmeessä sekä mun ratsastus, että kehonhallinta on poneilla ratsastaessa niin paljon parempi kuin hevosilla. Kuulemma aivan eri ihminen olin tänään mitä Sallyn tai Cyran selässä. Ei keksitty miksi, vaikka kuinka pohdittiin. koska sama mun mielestä toistui jo Solbackassa. En tiedä onko syynä se että suhteessa pienempi ratsu kuuntelee niitä pienempiäkin kehon viestejä paremmin, skarppaanko itse vartalonhallinnassa ponilla vai oliko tää nyt jotain lomanjälkeistä aivoriihen lopputulemaa. Tai sit P ei ollut ollenkaan samaa mieltä välikäyntien jälkeen. Tai sit me Nelsonin kanssa puhutaan vaan yksinkertaisesti paremmin samaa kieltä, mitä puhun tammojen kanssa. Vaikea sanoa! Jossain vaiheessa tuntia olin kyllä jotensakin suora, koska Piude sanoi ettei muista koska on koko ponin nähnyt viimeksi noin suorana ja sen täytyy johtua ratsastajan suoruudesta!
Joka tapauksessa edelleen intopiukeana odotan, että koska pääsis seuraavan kerran hevosen selkään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti