Takaisin maankamaralle

Perjantaina ratsastin Cyran aika nopeasti, sillä se oli heti alusta asti hirmu hyvä. Mulla oli apunarut mukana mutta ne kyllä roikkuivat koko ajan ihan löysällä, sillä Cyra kulki hienosti pyöreänä, toimi nätisti pienillä avuilla ja kantoi itsensä pyytämässäni pituudessa todella hienosti. Tein hommia vähän blogitallin tehtävähaastetta mukaillen, tosin pidin askeleenpidennys- ja lyhennyspätkät aika paljon lyhyempinä enkä tehnyt ympyrää vauhdinhallintatarkoituksessa, vaan enemmänkin taivutusta tavoitellen. Käynnissä varsinkin ratsastin paljon temponmuutoksia ja eri kohdissa, sillä Cyra helposti jo "tietää" tehtävän parin toistokerran jälkeen ja lähtee ennakoimaan.

Ravissa lisäilin kentän kunnosta johtuen vähän maltillisemmin, mutta hitaaseen raviin etsin useampia vaihteita sekä pidemmällä että lyhyemmällä ohjalla. Tein myös jonkin verran loivia kiemuroita ajatellen varsinkin suoristukset ja suunnanvaihdot ajatuksella. Laukkatyöskentelyyn kenttä ei ollut vielä muuten hyvä, mutta käynnistä tein paljon nostoja ja muutaman askeleen pätkiä tavoitteena saada laukka nousemaan jo hyvin pienenä ja lyhyenä jotta saisin tehtyä laukasta siirtymisen suoraan käyntiin. Vasemmassa laukassa sainkin aikaan muutaman todella kivan siirtymisen, oikeassa laukassa homma ei tominut ollenkaan yhtä nätisti, ja siirtymiset raviinkaan ei olleet kovin harmonisia. Lopuksi vielä keventelin pidemmällä hevosella eteen-alas ja loppukäynniessä vielä vähän taivuttelin kaulaa ennenkuin iltaruokin hevoset.

Perus silmäkuva, otettu ennen ulkoilua

Lauantai ei ollutkaan niin kovin success. Cyra veti tarhassa sisäänhaettaessa ensin hirveät rallit, ja oli jo satuloidessa normaalia enemmän lohikäärme. Melkein jo mietin että aikooko se tosiaan haukkaista hihasta, mutta ei se sitten tohtinut. Radalle mennessä se vähän kytisti kaikkea, oli pinkeä ja eilinen herkkyys ja kylkien pehmeys oli todellakin ollutta ja mennyttä; normaalisti kun pohjeavusta tapahtuu kyllä jotain, nyt oli ihan sama oliko apu pieni vai iso, niin vastassa oli ihan kivikovat tuntsarikyljet ja nollareagointi. Kentällä se toimi käynnissä vähän paremmin, kun tein alkuun tehtävää päätyyn voltti (joka kierroksella pienempi), pitkän sivun alusta väistätys uralta sisään muutama metri, suoristus ja terävä kulma lyhyelle sivulle, jossa suoristus, taas uusi hyvä kulma ja reilusti uran sisälle kävelemään suoraan jossa pysähdys jokaisen aidantolpan kohdalla selkeästi reippaasta käynnistä, seisominen rauhassa eikä vähän valuen liikenteeseen ja liikkeellelähtö myös selkeästi ja aktiivisessa käynnissä. Tässä vaiheessa Cyra jo sätkähti kerran kun trailerin lokasuojan päältä putosi sohjolunta, mutta sen jälkeen jatkoi kyllä ihan kuten pitikin.

Koska ratsu tuntui hyvältä, aloin pikkuhiljaa siirtämää sitä raviin, tyypillisesti alkuun pidemmällä ohjalla. Noin ekan 15 ravimetrin jälkeen tallin kulmalla pitkällä sivulla Cyra taas erittäin epäcyramaisesti pelästyi jotain, toki just sillä hetkellä kun itse olin kevennyksestä ylhäällä, ja veti erittäin cyramaisesti melonin nokkaan siitä kun kehtasin laskeutua takaisin satulaan ei-niin-kovin tasapainoisesti ja teki muutaman melko notkean rodeoliikkeen, ja lensin sitten varmasti todella näyttävällä kaarella kaulan yli koska tuossa kohtaa hevonen ei todellakaan jeesannut nostamalla päätään... Ehdin siinä ajatella että ei kuulu ihmisen jalkojen olla ylempänä ihmisen pää, kun kuului jo kops ja hetken keräsin kyljelläni maailmaa taas siihen järjestykseen missä sen pitikin olla ja kävin kroppaani läpi että sattuiko pahasti. No ei sattunut, eikä ratsukaan liikkunut minnekään, niin hetken vielä tasasin sykkeitä ja järjestelin epäjärjestykseen ravisteltua pääkopan sisältöä takaisin ojennukseen ennenkuin jatkettiin harjoituksia.

Cyra ei rentoutunut kunnolla koko loppuaikana ja kyttäili sitä samaa päätyä joka kierroksella vaikka itse väkisinrentoutin itseni todella monessa kohtaa ja yritin keksiä korvaavaa tekemistä, mm. kolmikaarista kiemurauraa jossa koitin olla tarkkana taivutuksen ja suoristusten kanssa. Laukkatreenin suoritin siis suosiolla siellä toisessa päädyssä, tein ympyrällä vähän kokoamisharjoituksia sekä nostoja, ja koitin itse istua mahdollisimman hyvin laukassa mukana antaen hevosen tehdä töitä rauhassa. Laukka olikin heti ekasta nostosta alkaen hyvin pyöreää ja eteenpäin menevää, ja ratsu muutamaan otteeseen jopa pärski, joten ei se ihan hirmu huonosti mennyt. Laukassa se olikin ihan ehdottomasti eilen parhaimmillaan, muissa askellajeissa se puukylkisyys ja jännitys oli vähän turhan paljon pinnalla.

Loppukäynneissä radalla se otti vielä muutamat lähdöt, ja kerroinkin sille (toki kauniiseen sävyyn rauhoittaakseni sitä) erittäin monisanaisesti, mitä mieltä olin siitä ja sen toiminnasta tänään. En tiedä oliko sillä kiiman takia paikat kipeinä, vähän sellainen olo jäi, ja kaksi pms-oireista ei varsinaisesti ole kauhean kiva juttu lopputuloksen kannalta. Selkäänsä se ei aristanut ennen tai jälkeen ratsastuksen, mutta laitoin silti Arnikaa koko pitkien fileiden pituudelta aina alas kankkuihin asti, ja laitoin vähän kosteiden loimien sijaan villaviltin ja fleeceloimen, ettei vahingossakaan ainakaan jatkossa pääse kylmettymään ja kipeytymään. Itse olin tänään niin jumissa toisesta pakarastani (en tiennytkään että ihmiseen voi nousta tuollaisia monta senttiä korkeita pahkuroita!) että jätin alkuperäissuunnitelmana olleen Capun ratsastuksen väliin :(

Kääpiökäsi.

Kypäräostosteluahan tämä tietää, koska pään osuessa maahan kuului hyvin selkeä poks. En halua ajatellakaan, mikä olisi tilanne jos kypärää ei olisi ollut. Voisi olla päässä samanlainen pahkura kuin reidessä, tai sitten päässä voisi olla vastaavankokoinen kuoppa siinä kohtaa missä tuli maakosketus. Onneksi on Horzelle vielä yksi vähän isompi lahjakortti jäljellä!