Viime aikoina on töissä ollut vähän kiirettä ja muutakin turbulenssiä, niin en ole ehtinyt tännekään mitään kirjoittelemaan. Kiire jatkuu edelleen, mutta toivon mukaan ehdin sentään vähän kirjoitella tänne.
Tunneilla olen mennyt pari kertaa Nelsonilla, joista varsinkin ensimmäinen kerta (joka oli suoraan sen putoamisepisodin jälkeen) oli aivan totaalisen perfecto. Pyysin mitä vaan, niin poni teki mukisematta höyhenenkevyesti, ja pysyin itse hyvin keskellä ja avuiltani vakaana. Koska pohja oli abt täydellinen ja ponilla ollut tarhassa pöllövirtaa, teimme ihan hirveästi hommia laukassa, ja päädyin tekemään mm. vaihtoja sekä jonkin verran myös avotaivutuksenomaista liikehdintää laukassa. Pääsin tekemään paljon myös itsenäistä aivotyötä tunnilla, sillä tuntikaverillani oli enemmän ongelmia, ja sekös sopi mulle: itsenäistä ratsastusta korjauskehoituksilla. Tämä on ehdottomasti niitä otsikon up-kohtia, oikeastaan koko syksynkin! Myös seuraava tunti Nelpalla meni varsin mainiosti, joskaan ei niin loistokkaasti, ja pohjakin oli vähän huonompi. Tehtiin takaosakäännöksiä ja ravihommia, ei mitään erityisen hohdokasta mutta ei toisaalta mitään katastrofaalistakaan.
Koska joulu- ja uudenvuodenaattona ei luonnollisestikaan ollut tunteja (tai no, uudenvuodenaattona olis ollut päivällä joten no could do), Cyralla olen mennyt lähinnä itsenäisesti. Näistä ei niin mielikuvaa, eka kerta tippumisen jälkeen jännitti alkuun mutta ratsu oli hyvä ja toimi kivasti. Seuraava kerta menee sinne totaaliselle down-osastolle. Jo ratsautuessa C pelästyi jotain kentän takakulmassa, ja siis ihan oikeasti pelästyi - pystyin kuulemaan sen sydämen hakkaavan vaikka seisoin vieressä. Ratsailla ehdin olla noin puoli kierrosta alkukäyntejä puolipitkin ohjin, kun samaa nurkkaa kytäten se ensin keulaisi, sen jälkeen kääntyi 180 astetta ympäri laukassa ja teki muutaman aivan valtavan köyryselkäpukin, ja edelleenkin ihmetelen kuinka en tullut sieltä edes alas. Muistan ajatelleeni että maa on nyt paljon kovempi, ja ratsun sain kuriin ihan puhtaasti ääniavuilla suoraan keuhkojen pohjasta. Se oli koko loppuajan hyvin sätky, ja jos Piude ei olisi sattunut kentän laidalle heti tuon insidentin jälkeen ja saanut tsempattua mua, niin olisin varmasti poistunut hyvin nopeasti talliin. Ravissa tein sitten puolen kentän kokoista neliöuraa väistöillä, avoilla ja suluilla kun poni piti pitää aktiivisena enkä uskaltanut mennä enää sinne toiseen päätyyn...
Edellinen kerta Cyralla menikin sitten taas vähän paremmin, se oli vaan ihan hirmu jäykkä. Koitin sitä vähän taivutella ja saada nopeammaksi, ravannut en kauheasti kun en saanut töpötystä letkeämmäksi ja pohja oli todella kova ja epätasainen. Hieman se katseli ympärilleen, mutta siitä selvisi sillä että laittoi pohkeen kiinni. Suurin ongelma sinä päivänä olikin se, että ratsastelutoppahousuissa ei päässyt itse istumaan kunnolla ratsun ympäri, kun alapohje liukui valtoimenaan puntin sisällä vaikka mokka pysyi hyvin kiinni kyljessä...
Tällä viikolla kuitenkin vielä tallipäivä edessä. Toivottavasti meno on kivaa ja rentoa, eikä duunistressi ja -väsymys ylettäisi satulaan asti. Maasto- tai edes rataköpöttely olis kivaa, mutta nyt on pakko myöntää että mun luotto Cyraan saattaa vaatia hetken kokoilua, ennenkuin sinne viitsii uudestaan yrittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti