Sunnuntaina ratsastin Nelsonin itsenäisesti, omistajansa loukkasi itsensä joten minä kääpiömittaisena olen hyvä varapilotti loppuviikolle. Oli kylmä ja tuuli varmaan suoraan Siperiasta, ja Nelppa Neellä oli vähän ylimääräistä virtaa. Ihan hyvin se kuitenkin meni, tuo poni on siitä kiva ettei se tee mitään ihan kamalan pöllöä, jos vaan istuu vähän tiiviimmin ympäri. Tai sitten kuski on niin painava että se ei vaan jaksa hötkytä x) Ei tehty mitään erikoisempaa, itse ratsastin ehkä turhan varovaisesti joten ponikaan ei ollut ihan super.
Keskiviikon tunnilla jatkoin myös Nelsonilla. Koska lunta oli satanut aika paljon, alkuverkka tehtiin mahdollisimman laajalla kentän käytöllä, ettei valtavia uria tulisi. Tein siis ympyröiden sijaan paljon loivia kiemuroita ja ratsastin uran sisäpuolella. Lopputunnista kenttä oli urautuneen perunapellon sijaan hyvinkin kiva ja tasainen :) Varsinainen tehtävä rakennettiin pienissä osissa. Ratsastettiin ensin kahden kavaletin välistä kentän alapäässä että löydettiin suora reitti radan poikki, sen jälkeen lisättiin voltti ulospäin muistaen suoristaa ennen ja jälkeen voltin kunnolla, että tehtävän seuraavassa vaiheessa saataisiin nostettua laukka suoralla ennen kulmaa. Tässä kohtaa oma ei-niin-loppuun-asti-viety ratsastukseni kostautui, laukka ei tahtonut nousta, ja jos nousi niin kipityksen jälkeen totaalisen myöhässä. Kun pyytämisen sijaan pari kertaa vaadin, niin hommasta alkoi tullakin jo jotain, ja laukat nousi hyvin. Nelppa myös taipui volteilla paremmin tuon jälkeen. Ongelmat oli myös käsien kanssa isot - ne jotenkin tuntuivat menevän kauheasti yhteen ja estivät kuolainta liikkumasta. Piude myös ihan näytti selästä käsin miten käden paikka, asento ja käyttö vaikuttaa poniin, ja hupsista saatana, sen jälkeen taas osasin ihan itsekin käyttää apuja.
Torstaina ratsastin Cyran itsenäisesti. Lähdin vähän samalla liikenteeseen, ensin ihan alkuun vaan koittaen saada Cyran edes reagoimaan apuihin jollain aikataululla, oli ihan lievästi hidas... Samoja loivia kiemuroita jatkoin ja tein myös muutaman väistöpätkän jotta saisin aktivoitua takajalkoja alle. Pikkuhiljaa sieltä joku reaktio tulikin, tosin hevonen tuli erittäin raskaaksi edestä. Ennenkuin eilisen päivän volttitehtävä onnistui, piti mun ajatella ensin oma tieni uusiksi (hevosella ei pysty ratsastamaan samanlaista tietä kuin reilu 130 cm ponilla...), saada aktivoitua vasen jalkani ulkojalkana ja lyhentää ohjia yhden nappulanvälin.. No, sen jälkeen hevonen alkoikin ihan oikeasti kuunnella, ja lopuksi oli erittäinkin hyvä, kevyt ja kantoi itsensä. Siihen oli hyvä lopettaa.
Tallissa vielä vaihdoin muutaman sanan Piuden kanssa, niin hän siinä vielä sanoi tuon otsikon lauseen. Olkoon se muistilappuna omassa mielessäni tänään, kun menen ratsastamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti