Eilisellä ratsastustunnilla taas Cyra. C oli edellisellä ratsastajallaan ihan nukkuneen rukous, joten olin itse heti alusta rentona, päällimmäisenä tavoitteenani ihan vaan saada ratsu liikkumaan jalasta eteen. Näin en siis jäänyt odottamaan pöllövirran kehittymistä, vaan keskityin tosissani saamaan reaktiota hevosesta ulos.
Koska meillä on ihan paras ratsastuskoulu, sain taas aika rauhassa toteuttaa itseäni annetun raamien (l. käytännössä abt kentän aidat :D) puitteissa, ja tein muutaman käynti-seissin ja käynti-ravisiirtymisen jälkeen hieman pohkeenväistöä uralle sekä ratsastin suoraan selkeästi uran sisäpuolella, että saan sisätakasen aktivoitua, mutta hevosen kuuntelemaan myös molempia apuja suorana. Tämä lähti kyllä alunperin ihan siitä kun muutaman väistöpätkän jälkeen ratsu alkoi omaehtoisesti liirata ulospäin... Siirtymisiä tein edelleen, ja lopulta sain hevosen myös eteenpäinliikkumisen lisäksi myös kantamaan päänsä ja kaulansa, tehtävänä siirtymisiä ja jonkin verran kaarevia uria noiden väistöjen lisäksi auttoi paljon. Tehtiin myös muutamat laukkapätkät, jotka oli ihan hyviä niin kauan kuin kuski pysyi penkissä - oma istunta levisi kun hevonen jäi vähän hitaaksi jalalle ja jäin puristamaan eteen, jolloin selkä jännittyi, pää nousi, tuntuma hävisi ja oho akka oli irti jakkarasta ja laukka rikki.
Lopputulemana sain ratsastettua vähän vastentahtoisen, raskaan ja erittäin hitaan hevosen keveäksi, rennoksi ja jopa vähän himmailtavaksi :) Tämä oli ehdoton työvoitto sillä uskalsin ratsastaa ja vaikuttaa hevoseen! muita huomioita eiliseltä oli, että minne katsoo sinne päätyy ja kättä ei kannata laittaa sään yli ristiin. Kädet omilla puolillaan, selkä ja NISKA ryhdissä saa aikaan aika paljon parempaa ja etenevämpää raviväistöä kuin omiin, samalla puolella säkää oleviin käsiin tuijottelu... Kas kummaa! Muista asioista Piude ei juuri sanonutkaan, kuin nuo kädet ja se että jos hevonen on jalalle hidas, pitää itse olla entistä nopeampi eikä yhtään saa jäädä hitaaksi.
Parissa blogissa on käsitelty myös tuota pelkoasiaa viime aikoina - olen itse tullut tässä näitä pohtiessani siihen tulokseen, etten tosiaan pelkää enää putoamista tai loukkaantumista, pahinta on se kontrollin menetys. Yksi huomio lisää pelon käsittelyyn - nyt siis tiedostan että a) jännityn siitä kun hevonen jännittyy b) hevosen ollessa jännittynyt (tai jos se on aiemmin ollut jännittynyt) jään itse helposti kyttäämään vaaranpaikkoja ja jännityn -> hevonen jännittyy -> jännityn enemmän -> hevonen jännittyy enemmän jne c) putoaminen ei ole kamalista kamalinta, vaan se, että hevonen kuljettelee mua kuin märkää rättiä ja mulla ei ole sananvaltaa vauhdista tai suunnasta. Nyt siis vaan lisää järkiperäisyyttä ratsastukseen, myös siinä jännitystilanteessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti