Maanantain tunnilla Alma. Alman kanssa en oikein tiedä pidänkö siitä vai en - pahimmillaan en saa sitä liikkeelle mitenkään, mutta sitten kun saan palikat kohdilleen, ne hetkellisetkin onnistumiset tuntuvat todella suurilta. Kuten vaikka nyt maanantaina.
Lähes alusta asti sain siihen hyvän otteen, ja sain sen kulkemaan tosi kivasti pätkissä. Välillä toki hommat levisi, mutta aika hyvin sain kasattua asiat uudelleen. Jopa laukka pyöri kivasti ja pääsin myötäämään sekä kädellä että hellittämään jalalla hevosen ollessa allani pyöreänä. Jopa niin että tuolla pikkutammalla hevoset tuntuivat tulevan perä edellä vastaan. Monta tämänkaltaista työvoittoa tuli.
Käyntivolteilla kulmissa Nina sanoi myös osuvasti että anna sen kävellä. Sen oma käynti on aika pientä eikä tunnu kovin aktiiviselta, joten helposti alan vaan koko ajan jahtaamaan sitä eteenpäin, niin että se ei ehdi suorittaa kunnolla. Tämä kommentti avasi jonkin verran myös mulle uusia uria ajatuksiin siitä miltä sen sitten kuitenkin pitää tuntua.
Toinen työvoitto tuli lopputunnista, kun ilmeisesti maneesin sivuoven kohdalta putosi lunta maahan tai vastaavaa. Alma otti epämääräisen napakäännöspoistuman täysin varoittamatta, mutta pysyin kyydissä tasapainon pahemmin järkkymättä, mutta mikä tärkeintä, mielen tasapaino ei kokenut minkäänlaista kolhua tästä, vaan ratsastin tehtävän loppuun kuin mitään ei olisi tapahtunut, enkä jatkossakaan noteerannut tätä kuin ehkä vain pitämällä ko. kohdassa vähän enemmän ulko-ohjan tuntumaa. Tästä annan itselleni 5/5 hyvästä tsempistä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahaa-elämys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahaa-elämys. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
torstai 11. kesäkuuta 2015
Nopea katsaus viime aikojen istuntaratkaisuihin
Pakko kerrata nopeasti itselle muistiin pari seikkaa.
Torstaina (vai perjantaina?) ratsastin Cyran ja jonain päivänä muistaakseni myös Nepan, mutta niistä ei ole mitään mainittavaa. Sunnuntaina sen sijaan tallille puhkipoikkiväsyneenä, joten päätin mennä Nelsonilla ilman satulaa. Tämä oli hyvä juttu. Oli pakko pysyä suorana, keskellä ja kantaa itsensä, jos meinasi pysyä kyydissä. Ja oho kas, poni liikkuikin hirmu hyvin. Laukassa otin aluksi harjasta kiinni hyvinkin tukevasti, mutta koska jouduin itse olemaan suorassa, ei meillä ollut niin minkäänlaista epäselvyyttä suunnasta tai laukan laadusta sinne vaikeampaankaan kierrokseen. Hienoa :)
Vähän samalla teemalla jatkettiin Nelsonin kanssa tunnilla. Sain Piudelta täsmäneuvon - pullauta vasen kylki ulos. Tämä mielikuva sai mut tuntemaan oloni ihan vasemmalle kieroksi, mutta kun katsoin ponia edessäni ja omaa sijaintiani siihen, oli pakko myöntää, että hitto, olenpa suorassa. Tämä ratkaisi myös vähän oikean käden itäsaksalainen kuulantyöntäjä -ongelmaa, sillä kun olen suorassa enkä kylki rutussa oikealta, myös oikea kyynärpää pysyi paremmin kyljessä. Tunne selkään oli kyllä ihan karmea - ihan kuin voisin valahtaa vasenta kylkeä pitkin maahan. Mutta olin suorassa! Poni laukkasi tyytyväisenä oikeata laukkaa hetkenkään edes hakematta vaihtoa, asettui kauniisti sisään, oli ulko-ohjan tuella, ja mä sain itse pidettyä sekä jalat että tuntuman tasaisena. Ai että! Myös fustra-tunnista oli hyötyä - Reetan napavaijeri-kommentti piti oman ryhdin hyvänä aina kun sen vaan muistin.
Innolla siis odotan että sunnuntaina (tai lauantaina, jos ehdin ja jaksan) pääsen taas tallille kokeilemaan toimiiko jipot edelleen!
Torstaina (vai perjantaina?) ratsastin Cyran ja jonain päivänä muistaakseni myös Nepan, mutta niistä ei ole mitään mainittavaa. Sunnuntaina sen sijaan tallille puhkipoikkiväsyneenä, joten päätin mennä Nelsonilla ilman satulaa. Tämä oli hyvä juttu. Oli pakko pysyä suorana, keskellä ja kantaa itsensä, jos meinasi pysyä kyydissä. Ja oho kas, poni liikkuikin hirmu hyvin. Laukassa otin aluksi harjasta kiinni hyvinkin tukevasti, mutta koska jouduin itse olemaan suorassa, ei meillä ollut niin minkäänlaista epäselvyyttä suunnasta tai laukan laadusta sinne vaikeampaankaan kierrokseen. Hienoa :)
![]() |
| Epäkiinnostuneen näköinen Nepa Nee sunnuntaina |
Vähän samalla teemalla jatkettiin Nelsonin kanssa tunnilla. Sain Piudelta täsmäneuvon - pullauta vasen kylki ulos. Tämä mielikuva sai mut tuntemaan oloni ihan vasemmalle kieroksi, mutta kun katsoin ponia edessäni ja omaa sijaintiani siihen, oli pakko myöntää, että hitto, olenpa suorassa. Tämä ratkaisi myös vähän oikean käden itäsaksalainen kuulantyöntäjä -ongelmaa, sillä kun olen suorassa enkä kylki rutussa oikealta, myös oikea kyynärpää pysyi paremmin kyljessä. Tunne selkään oli kyllä ihan karmea - ihan kuin voisin valahtaa vasenta kylkeä pitkin maahan. Mutta olin suorassa! Poni laukkasi tyytyväisenä oikeata laukkaa hetkenkään edes hakematta vaihtoa, asettui kauniisti sisään, oli ulko-ohjan tuella, ja mä sain itse pidettyä sekä jalat että tuntuman tasaisena. Ai että! Myös fustra-tunnista oli hyötyä - Reetan napavaijeri-kommentti piti oman ryhdin hyvänä aina kun sen vaan muistin.
Innolla siis odotan että sunnuntaina (tai lauantaina, jos ehdin ja jaksan) pääsen taas tallille kokeilemaan toimiiko jipot edelleen!
torstai 8. tammikuuta 2015
Hitaasta ja raskaasta nopeaksi ja kevyeksi vain puolessa tunnissa!
Eilisellä ratsastustunnilla taas Cyra. C oli edellisellä ratsastajallaan ihan nukkuneen rukous, joten olin itse heti alusta rentona, päällimmäisenä tavoitteenani ihan vaan saada ratsu liikkumaan jalasta eteen. Näin en siis jäänyt odottamaan pöllövirran kehittymistä, vaan keskityin tosissani saamaan reaktiota hevosesta ulos.
Koska meillä on ihan paras ratsastuskoulu, sain taas aika rauhassa toteuttaa itseäni annetun raamien (l. käytännössä abt kentän aidat :D) puitteissa, ja tein muutaman käynti-seissin ja käynti-ravisiirtymisen jälkeen hieman pohkeenväistöä uralle sekä ratsastin suoraan selkeästi uran sisäpuolella, että saan sisätakasen aktivoitua, mutta hevosen kuuntelemaan myös molempia apuja suorana. Tämä lähti kyllä alunperin ihan siitä kun muutaman väistöpätkän jälkeen ratsu alkoi omaehtoisesti liirata ulospäin... Siirtymisiä tein edelleen, ja lopulta sain hevosen myös eteenpäinliikkumisen lisäksi myös kantamaan päänsä ja kaulansa, tehtävänä siirtymisiä ja jonkin verran kaarevia uria noiden väistöjen lisäksi auttoi paljon. Tehtiin myös muutamat laukkapätkät, jotka oli ihan hyviä niin kauan kuin kuski pysyi penkissä - oma istunta levisi kun hevonen jäi vähän hitaaksi jalalle ja jäin puristamaan eteen, jolloin selkä jännittyi, pää nousi, tuntuma hävisi ja oho akka oli irti jakkarasta ja laukka rikki.
Lopputulemana sain ratsastettua vähän vastentahtoisen, raskaan ja erittäin hitaan hevosen keveäksi, rennoksi ja jopa vähän himmailtavaksi :) Tämä oli ehdoton työvoitto sillä uskalsin ratsastaa ja vaikuttaa hevoseen! muita huomioita eiliseltä oli, että minne katsoo sinne päätyy ja kättä ei kannata laittaa sään yli ristiin. Kädet omilla puolillaan, selkä ja NISKA ryhdissä saa aikaan aika paljon parempaa ja etenevämpää raviväistöä kuin omiin, samalla puolella säkää oleviin käsiin tuijottelu... Kas kummaa! Muista asioista Piude ei juuri sanonutkaan, kuin nuo kädet ja se että jos hevonen on jalalle hidas, pitää itse olla entistä nopeampi eikä yhtään saa jäädä hitaaksi.
Parissa blogissa on käsitelty myös tuota pelkoasiaa viime aikoina - olen itse tullut tässä näitä pohtiessani siihen tulokseen, etten tosiaan pelkää enää putoamista tai loukkaantumista, pahinta on se kontrollin menetys. Yksi huomio lisää pelon käsittelyyn - nyt siis tiedostan että a) jännityn siitä kun hevonen jännittyy b) hevosen ollessa jännittynyt (tai jos se on aiemmin ollut jännittynyt) jään itse helposti kyttäämään vaaranpaikkoja ja jännityn -> hevonen jännittyy -> jännityn enemmän -> hevonen jännittyy enemmän jne c) putoaminen ei ole kamalista kamalinta, vaan se, että hevonen kuljettelee mua kuin märkää rättiä ja mulla ei ole sananvaltaa vauhdista tai suunnasta. Nyt siis vaan lisää järkiperäisyyttä ratsastukseen, myös siinä jännitystilanteessa!
Koska meillä on ihan paras ratsastuskoulu, sain taas aika rauhassa toteuttaa itseäni annetun raamien (l. käytännössä abt kentän aidat :D) puitteissa, ja tein muutaman käynti-seissin ja käynti-ravisiirtymisen jälkeen hieman pohkeenväistöä uralle sekä ratsastin suoraan selkeästi uran sisäpuolella, että saan sisätakasen aktivoitua, mutta hevosen kuuntelemaan myös molempia apuja suorana. Tämä lähti kyllä alunperin ihan siitä kun muutaman väistöpätkän jälkeen ratsu alkoi omaehtoisesti liirata ulospäin... Siirtymisiä tein edelleen, ja lopulta sain hevosen myös eteenpäinliikkumisen lisäksi myös kantamaan päänsä ja kaulansa, tehtävänä siirtymisiä ja jonkin verran kaarevia uria noiden väistöjen lisäksi auttoi paljon. Tehtiin myös muutamat laukkapätkät, jotka oli ihan hyviä niin kauan kuin kuski pysyi penkissä - oma istunta levisi kun hevonen jäi vähän hitaaksi jalalle ja jäin puristamaan eteen, jolloin selkä jännittyi, pää nousi, tuntuma hävisi ja oho akka oli irti jakkarasta ja laukka rikki.
Lopputulemana sain ratsastettua vähän vastentahtoisen, raskaan ja erittäin hitaan hevosen keveäksi, rennoksi ja jopa vähän himmailtavaksi :) Tämä oli ehdoton työvoitto sillä uskalsin ratsastaa ja vaikuttaa hevoseen! muita huomioita eiliseltä oli, että minne katsoo sinne päätyy ja kättä ei kannata laittaa sään yli ristiin. Kädet omilla puolillaan, selkä ja NISKA ryhdissä saa aikaan aika paljon parempaa ja etenevämpää raviväistöä kuin omiin, samalla puolella säkää oleviin käsiin tuijottelu... Kas kummaa! Muista asioista Piude ei juuri sanonutkaan, kuin nuo kädet ja se että jos hevonen on jalalle hidas, pitää itse olla entistä nopeampi eikä yhtään saa jäädä hitaaksi.
Parissa blogissa on käsitelty myös tuota pelkoasiaa viime aikoina - olen itse tullut tässä näitä pohtiessani siihen tulokseen, etten tosiaan pelkää enää putoamista tai loukkaantumista, pahinta on se kontrollin menetys. Yksi huomio lisää pelon käsittelyyn - nyt siis tiedostan että a) jännityn siitä kun hevonen jännittyy b) hevosen ollessa jännittynyt (tai jos se on aiemmin ollut jännittynyt) jään itse helposti kyttäämään vaaranpaikkoja ja jännityn -> hevonen jännittyy -> jännityn enemmän -> hevonen jännittyy enemmän jne c) putoaminen ei ole kamalista kamalinta, vaan se, että hevonen kuljettelee mua kuin märkää rättiä ja mulla ei ole sananvaltaa vauhdista tai suunnasta. Nyt siis vaan lisää järkiperäisyyttä ratsastukseen, myös siinä jännitystilanteessa!
torstai 4. joulukuuta 2014
In your face, jos lintsaat!
Eilinen tunti oli kentän pohjasta huolimatta erittäin bueno. Hevonen oli edellisen ratsastajan jäljiltä todella kiva, tehtävä oli erittäin hyvä, vaikeustasoltaan sopiva mutta kuitenkin sellainen että lintsaaminen ei vaan ollut mahdollista, tai tilanne oli samantien niinsanotusti in your face. Cyra kulki hienosti, hallitsin itseni ja apuni hyvin, pystyin reagoimaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti, ja ratsastin tunnin alusta loppuun enkä vaan jäänyt miettimään asioita liikaa.
Tehtävä oli näennäisen yksinkertainen. Ensin käynnissä ja sitten ravissa tehtiin diagonaalikahdeksikkoa ajatuksella että diagonaalilinja on pitkä sivu, eli hevonen menee suorana kahden ohjan ja kahden pohkeen välissä pisteestä a pisteeseen b, päätyihin tehtiin voltit ja loppupuolella tuntia lisättiin linjalle vielä seinäväistö (ilman seinää, toki ;) vanhalla sisäpohkeella, joka piti suoristaa kunnolla ennen kulmaa ja muistaa ratsastaa siitä väistöstä ulos ja hieman eteen. Onneksi itse tykkään ratsastaa vähän irti aidasta, joten suoraan ja suorana ratsastaminen ei sikäli ole vaikeaa, mutta onhan tuossa silti enemmän reitin ja suoruuden säilyttämistä, ja seurasin edellistä tuntia niin pääsin vähän paremmin jo jyvälle siitä mitä haetaan.
Käynnissä tehtiin onneksi alkuun aika hyvin, Cyra oli hyvä ja kulki kivasti. Väistöt käynnissä oli hyviä, kunhan itse aloin tekemään väistöä "oikeaan" suuntaan, ja muistin kantaa ulkokäden jo kulmassa ja päästää sisältä, jotta etupää ei lähtisi tai valuisi väistössä edelle. Tällaisena kroonisena oikean ja vasemman sekoittajana tehtävä oli ajoittain haastava ja varsinkin oikeasta kierroksesta väistöön lähtiessä tuli hyvin helposti ravissa aloitettua se väistö ihan kirjaimellisesti väärällä jalalla. Kerran menin avuistani ihan niin totaalisen sekaisin että jouduin pysäyttämään Cyra-paran kesken väistön, järjestämään pääkoppani sisällön, organisoimaan itseni uudelleen ja jatkamaan matkaa. Asialle saatettiin hieman nauraa ;) Pelkäsin raviväistöosuutta hieman etukäteen koska viime aikoina ne ei ole menneet niinsanotusti ihan putkeen, mutta tänään sain todella pienillä avuilla todella kivaa väistöä aikaiseksi.
Siirryttiin menemään koko uraa pitkin tehden edellen päätyihin isot voltit, mutta miettimään sitä diagonaalin tunnetta myös siellä aidan vieressä edetessä. Cyra liikkui tässä kohtaa jo todella hienosti. Itsellä meinasi pakka levitä pariin otteeseen ja hevonen muuttui epätasaisemmaksi, mutta Piude kehotti ajattelemaan ratsastamaan toisessa kierroksessa missä mennään ja oho kas, homma toimi ja hevonen liikkui entistä paremmin.
Sain myös hillittömän ahaa-elämyksen tuosta epätasaisuudesta. Kun hevonen alkaa pudottamaan selkäänsä ja häviämään edestä/heilauttamaan päätänsä koska ohjan ja pohkeen välinen pyhä kolminaisuus häviää, lähden itse helposti hakemaan tuntumaa kädellä. Eilen kuitenkin löysin sen hetken, kun tilanne pitäisikin korjata jalalla, ja jopa ehdin sen tekemään! Epävakaiseksi muuttumassa oleva hevonen jatkoi putputtamistaan eteenpäin kauniisti, aktiivisena ja rentona edelleen hyvässä peräänannossa.
Toivottavasti samoilla fiiliksillä jatketaan myös viikonloppuna, kun tätä iltaa lukuunottamatta talleilua on luvassa joka päivä!
Tehtävä oli näennäisen yksinkertainen. Ensin käynnissä ja sitten ravissa tehtiin diagonaalikahdeksikkoa ajatuksella että diagonaalilinja on pitkä sivu, eli hevonen menee suorana kahden ohjan ja kahden pohkeen välissä pisteestä a pisteeseen b, päätyihin tehtiin voltit ja loppupuolella tuntia lisättiin linjalle vielä seinäväistö (ilman seinää, toki ;) vanhalla sisäpohkeella, joka piti suoristaa kunnolla ennen kulmaa ja muistaa ratsastaa siitä väistöstä ulos ja hieman eteen. Onneksi itse tykkään ratsastaa vähän irti aidasta, joten suoraan ja suorana ratsastaminen ei sikäli ole vaikeaa, mutta onhan tuossa silti enemmän reitin ja suoruuden säilyttämistä, ja seurasin edellistä tuntia niin pääsin vähän paremmin jo jyvälle siitä mitä haetaan.
Käynnissä tehtiin onneksi alkuun aika hyvin, Cyra oli hyvä ja kulki kivasti. Väistöt käynnissä oli hyviä, kunhan itse aloin tekemään väistöä "oikeaan" suuntaan, ja muistin kantaa ulkokäden jo kulmassa ja päästää sisältä, jotta etupää ei lähtisi tai valuisi väistössä edelle. Tällaisena kroonisena oikean ja vasemman sekoittajana tehtävä oli ajoittain haastava ja varsinkin oikeasta kierroksesta väistöön lähtiessä tuli hyvin helposti ravissa aloitettua se väistö ihan kirjaimellisesti väärällä jalalla. Kerran menin avuistani ihan niin totaalisen sekaisin että jouduin pysäyttämään Cyra-paran kesken väistön, järjestämään pääkoppani sisällön, organisoimaan itseni uudelleen ja jatkamaan matkaa. Asialle saatettiin hieman nauraa ;) Pelkäsin raviväistöosuutta hieman etukäteen koska viime aikoina ne ei ole menneet niinsanotusti ihan putkeen, mutta tänään sain todella pienillä avuilla todella kivaa väistöä aikaiseksi.
Siirryttiin menemään koko uraa pitkin tehden edellen päätyihin isot voltit, mutta miettimään sitä diagonaalin tunnetta myös siellä aidan vieressä edetessä. Cyra liikkui tässä kohtaa jo todella hienosti. Itsellä meinasi pakka levitä pariin otteeseen ja hevonen muuttui epätasaisemmaksi, mutta Piude kehotti ajattelemaan ratsastamaan toisessa kierroksessa missä mennään ja oho kas, homma toimi ja hevonen liikkui entistä paremmin.
Sain myös hillittömän ahaa-elämyksen tuosta epätasaisuudesta. Kun hevonen alkaa pudottamaan selkäänsä ja häviämään edestä/heilauttamaan päätänsä koska ohjan ja pohkeen välinen pyhä kolminaisuus häviää, lähden itse helposti hakemaan tuntumaa kädellä. Eilen kuitenkin löysin sen hetken, kun tilanne pitäisikin korjata jalalla, ja jopa ehdin sen tekemään! Epävakaiseksi muuttumassa oleva hevonen jatkoi putputtamistaan eteenpäin kauniisti, aktiivisena ja rentona edelleen hyvässä peräänannossa.
Toivottavasti samoilla fiiliksillä jatketaan myös viikonloppuna, kun tätä iltaa lukuunottamatta talleilua on luvassa joka päivä!
lauantai 8. helmikuuta 2014
Maastoreissuja, ahaa-elämyksiä ja hyvää mieltä
Viime aikoina on täällä ollut hiljaista, syynä yksinkertaisesti se, etten ole ehtinyt käymään tallilla tai olen ollut kipeänä. Tauko on tullut kyllä selkeästi tarpeeseen, sillä just nyt kulkee aivan hirveän hyvin. *kopkop* sille.
Viime sunnuntaina tehtiin Hillen ja Lopin kanssa puolentoista tunnin kepsakka maastolenkki vähän eilisillan juhlinnasta väsyneenä. Tuli tarpeeseen ja Hille oli aivan loisto - offroad-osuuksilla niin varmajalkainen, mutta sit kun sai mennä, niin tosiaan mentiin. Muutama oikein kunnon laukkaspurttikin tuli tehtyä, kun pikkuinen karvajalka lähti kuin ammus tykin suusta. Sarjakuvamaailmassa olisin jäänyt ilmaan istumaan :D
![]() |
| HeiaHeia sentään! Pojat laitteli lumisateessa facebookiin neliveto-on-eriveto -päivityksiä koko päivän, joten kannoin korteni kekoon ;) |
Maanantaina extempore-ratsastustunti tukiopetuksessa tuntikaverin tilalla kun vaihdoimme tuntimme päittäin, ratsuna Cyra. Meno oli alkuun hyvinkin huteraa ja palikat hukassa, mutta kyllä se siitä sit alkoi kulkemaan. Alkuun ihan perusjuttuja, kääntämistä ja ajatusta, että kun ratsastaa ennen kulmaa vähän eteen, voi tehdä puolipidätteen ja kääntää, sekä myös ratsastaa ulos kulmasta, kun ravi ei pääse kuolemaan kulmassa. Totesimme myös, että kulma on ikäänkuin neljäsosa volttia, eikä volttiakaan ratsasteta vain menemällä sinne ja tulemalla pois, vaan kääntää pitää koko ajan. Mietittiin myös ulkoapuja, ja sitä, että hevonen seuraa ulko-ohjaa ulos uran ulkopuolelle, jottei tulisi ratsastettua vain ohjaamatta ojissa, vaan valittua itselle se reitti mitä haluaa kulkea myös suoralla uralla.
Tästä kehitettiin jatkoa niin, että pyrittiin jättämään asetus kulman jälkeen vähän sisään. Seuraavaksi käytiinkin keskustelu opettajan kanssa siitä, olenko kykeneväinen kolmen viikon ratsastustauon jälkeen suorittamaan avotaivutusta, kun itse ongelmoin lähinnä oman vartalonhallintani kanssa. Lopputulemana sitten vaan seuraavan pitkän sivun alusta ratsastin jo tutun sisäänasetuksen lisäksi ulkopohkeella etuosan uran sisäpuolelle jääden samalla pitämään hevosta ulko-ohjalla halutulla reitillä (eli kulkemaan suoraan), ja ei hitto, avoahan sieltä tuli :D Tähän kohtaan huudan toki hätääntyneenä, että "se oli vahinko" :D Kaikki tämä vielä ihan just niin, ettei ravi kärsinyt taivutuksessa ollenkaan, vaan tahti ja tempo pysyivät muuttumattomana, Cyra vaan asensi itsensä halutulle mutkalle. Näitä vähän molempiin suuntiin, ja mikä jännintä, itselleni sekä myös Cyralle vaikeampi oikea kierros oli huomattavasti parempi, mitä vasen kierros. Istuntaani pähkäillessä Piude sanoikin, että kunhan hevonen liikkuu noin, voit seistä siellä vaikka päälläsi, sillä ei ole merkitystä, ja että hevonen tykkää olla mun alla, luultavasti siksi, että myös annan sen liikkua eteen kun se tahtoo.
Torstaina ratsastin edellisen viikon tuntini, ja sillekin tunnille oli luvassa tukiopetusta. Ratsuksi valikoitui tällä kertaa Nelson, ja tunti jatkoi samalla teemalla mitä maanantaikin. Nelson on alkuun melko nahkea liikkumaan, ja pienenä ponina helposti eteenratsastettaessa jää tikittämään eteenpäin lyhyttä ja nopeaa askelta, eikä niinkään lisää askelpituutta eteenpäin. Piude muistutti myös, että kun poni on pieni, mulla on jo kulmassa paljon enemmän aikaa ratsastaa sitä, kuin isoa hevosta, ja palautimme mieleen maanantain voltti vs. kulma -toteaman pohjustuksena sille, että aloin tekemään voltit pitkän sivun päihin niin etteivät ne kuitenkaan ole kulmassa.
Volttien väliin rupesin ratsastamaan avoa. Nelson on venkurana ja edestä mielellään lähes tyhjänä hankalampi ratsastaa suoraksi kuin Cyra, kun itse pidän vähän vahvemmasta tuntumasta jonka Cyra ja Sally tarjoavat mielellään. Nelson taas vahvempaa tuntumaa hakiessa alkaa keräämään vain painetta, joten pysyttiin ponin mukavuus- ja mun epämukavuusalueella tuon tuntuman kanssa. Tehtävänä siis ratsastaa kulma, ratsastaa voltti (ja tsekata eteenpäinpyrkimys voltilla kuntoon), ratsastaa pitkä sivu avoa ja päättää se volttiin (ja tsekata taas eteenpäinpyrkimys) ennen kulmaa. Itselläni ongelmana ollut vasemman ulkokäden lasku koki työvoiton, kun aivan itse ja aivan täysin automaattisesti korjasin avon linjaa nostamalla ulkokättä ja viemällä kättä kyynärpää edellä taakse, enkä perussettinä laskemalla kättä ja tuomalla sitä ristiin sään yli oikealle puolelle. Tuuletettiin Piuden kanssa molemmat :D Totesimme kyllä myös, että Cyralla korjausta ei välttämättä olisi tullut, mutta pääasia että tuli edes Nelsonilla. Samoin mulla oli ongelmia saada päätettyä avo ja päästä siirtymään voltille, poni kun tässä kohtaa jäi helposti jatkamaan kylkimyyryssä kohti kulmaa. Tähän sain neuvoksi vähän polkaista ensin sisäjalkaa alas, että paino siirtyisi paremmin sisään, ja sen jälkeen ratsastaa sisäjalalla eteen, ja antaa ulkojalalan olla vaan "tukena".
Erittäin avartavat kaksi ratsastuskertaa siis takana, oikein harmittaa ettei kaikkea saa edes puettua sanoiksi, muunmuassa ajatuksia tuosta tuntumasta. Näillä eväillä on siis hyvä suunnata ensin tänään Equstomiin ratsastussimulaattoriin ja huomenna Hillen kanssa reenailemaan kentälle. En myöskään malttaisi odottaa paria viikkoa, kun pääsen liikuttamaan Cyraa pari kertaa ihan itsekseni!
Toivottavasti tämä rentous, keveys ja hyvä mieli jatkuvat ratsastuksessa edelleen!
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Lantion metsästystä
Tällä viikolla mulla oli kaksi perättäistä tuntia, keskiviikkona ja torstaina. Molemmilla tunneilla ratsuna Cyra.
Alkuun aloitettiin sillä, että käytävällä jakkaran päällä ensin Piude istui mun käsien päällä, ja sen jälkeen mä Piuden käsien päällä kun etsittiin istuinkyhmyt, ja mietittiin mitä niille tapahtuu kun lantiota kääntää eteen tai taakse tai kun keskivartaloa/ylävartaloa kääntää. Kävimme myös terassilla simuloimassa kevennystä - jalat kuin jalustimille terassin "oviaukon" reunoille, kädet kaitelle tukemaan, ja siitä hitaasti laskeuduttiin alas ja noustiin takaisin ylös aivan kuten keventäisi. Näin selvisi se, että keventäessä vasen pakara hieman pullahtaa ulos, kun oikea lonkka tulee liian eteen.
Ensimmäisenä päivänä löysin kyllä hyvin istuinluuni, mutta jouduin tekemään valtavasti töitä, että sain painoa tulemaan myös oikealle istuinluulle. Tämä piti tehdä nostamalla hieman vasenta lonkkaa. Käynnissä onnistui hyvin, mutta ravissa varsinkin oikeassa kierroksessa ei sitten millään. Tehtiin ensin käynnistä muutamia pysähdyksiä, ja sitten ravista muutamia käyntiinsiirtymisiä vaihdellen lantion asentoa, miettien samalla että miten eri asento vaikuttaa hevosen reaktioon ja mitä muussa vartalossa tapahtuu samalla. Oma helmasyntini on jäädä istumaan istuinkyhmyjen takareunalle, jolloin jalka jää vähän liian eteen ja alkaa heilumaan, jota ei auta taipumukseni tuijotella alaspäin -> paino menee entistä enemmän väärin alas taakse ja ylävartalo jää kannattelematta. Sain kuitenkin organisoitua itseni lopputuntia kohden paljon paremmin ja toiseksi viimeinen pitkä sivu ravissa sisälsi viisi ehkä maailman parasta raviaskelta - aivan kuin hevosella olisi ollut jouset sekä jaloissa että selässä! Ihan mieletön tunne!
Torstaina jatkettiin samalla teemalla, tuntikaveri vain vaihtui. Alkuun todellakin tiesi etsineensä istuinluitaan edellisenä päivänä, eikä niiden löytäminen ollut ollenkaan vaikeaa :D Samoin korsettilihaksisto rintarankaan asti sekä kaulan lihakset tiesivät myös tehneensä, todellakin! Alkuun oli siis huomattavan vaikeaa päästä istumaan oikein koska paikat olivat yksinkertaisesti niin kipeänä. Mutta koska sillä se lähtee millä tuleekin, jossain vaiheessa tuntia pääsin takaisin sinne minne kuuluukin. Cyra onneksi on ratsuna siitä ihana, että kun itse tekee jotain, ihan mitä tahansa, niin reaktio tulee heti. Vasta lopputunnista oikeasti oikea asento sitten löytyi, ja olen sitä koittanut tässä joka päivä muistella. Hevosen pää ja ja kaula laski ehkä 30 cm siitä minkä jo kuvittelin olevan rento ja pyöreä, ja liikekin lähti kulkemaan ihan tavalla.
Todella hyvä ja antoisa juttu mennä kaksi tuntia peräkkäin näin, kun edellistä päivää oli helppo vertailla. Talvi onneksi on meillä ulkokentän takia pakostikin kovin perusratsastus- ja varsinkin istuntapainotteista, niin saadaan ensi kevääksi peruspakka taas kuntoon.
Alkuun aloitettiin sillä, että käytävällä jakkaran päällä ensin Piude istui mun käsien päällä, ja sen jälkeen mä Piuden käsien päällä kun etsittiin istuinkyhmyt, ja mietittiin mitä niille tapahtuu kun lantiota kääntää eteen tai taakse tai kun keskivartaloa/ylävartaloa kääntää. Kävimme myös terassilla simuloimassa kevennystä - jalat kuin jalustimille terassin "oviaukon" reunoille, kädet kaitelle tukemaan, ja siitä hitaasti laskeuduttiin alas ja noustiin takaisin ylös aivan kuten keventäisi. Näin selvisi se, että keventäessä vasen pakara hieman pullahtaa ulos, kun oikea lonkka tulee liian eteen.
Ensimmäisenä päivänä löysin kyllä hyvin istuinluuni, mutta jouduin tekemään valtavasti töitä, että sain painoa tulemaan myös oikealle istuinluulle. Tämä piti tehdä nostamalla hieman vasenta lonkkaa. Käynnissä onnistui hyvin, mutta ravissa varsinkin oikeassa kierroksessa ei sitten millään. Tehtiin ensin käynnistä muutamia pysähdyksiä, ja sitten ravista muutamia käyntiinsiirtymisiä vaihdellen lantion asentoa, miettien samalla että miten eri asento vaikuttaa hevosen reaktioon ja mitä muussa vartalossa tapahtuu samalla. Oma helmasyntini on jäädä istumaan istuinkyhmyjen takareunalle, jolloin jalka jää vähän liian eteen ja alkaa heilumaan, jota ei auta taipumukseni tuijotella alaspäin -> paino menee entistä enemmän väärin alas taakse ja ylävartalo jää kannattelematta. Sain kuitenkin organisoitua itseni lopputuntia kohden paljon paremmin ja toiseksi viimeinen pitkä sivu ravissa sisälsi viisi ehkä maailman parasta raviaskelta - aivan kuin hevosella olisi ollut jouset sekä jaloissa että selässä! Ihan mieletön tunne!
Torstaina jatkettiin samalla teemalla, tuntikaveri vain vaihtui. Alkuun todellakin tiesi etsineensä istuinluitaan edellisenä päivänä, eikä niiden löytäminen ollut ollenkaan vaikeaa :D Samoin korsettilihaksisto rintarankaan asti sekä kaulan lihakset tiesivät myös tehneensä, todellakin! Alkuun oli siis huomattavan vaikeaa päästä istumaan oikein koska paikat olivat yksinkertaisesti niin kipeänä. Mutta koska sillä se lähtee millä tuleekin, jossain vaiheessa tuntia pääsin takaisin sinne minne kuuluukin. Cyra onneksi on ratsuna siitä ihana, että kun itse tekee jotain, ihan mitä tahansa, niin reaktio tulee heti. Vasta lopputunnista oikeasti oikea asento sitten löytyi, ja olen sitä koittanut tässä joka päivä muistella. Hevosen pää ja ja kaula laski ehkä 30 cm siitä minkä jo kuvittelin olevan rento ja pyöreä, ja liikekin lähti kulkemaan ihan tavalla.
Todella hyvä ja antoisa juttu mennä kaksi tuntia peräkkäin näin, kun edellistä päivää oli helppo vertailla. Talvi onneksi on meillä ulkokentän takia pakostikin kovin perusratsastus- ja varsinkin istuntapainotteista, niin saadaan ensi kevääksi peruspakka taas kuntoon.
torstai 14. marraskuuta 2013
Ponailua Tunteella
Harvaksi on käyneet päivitykset, kun tuntiratsastelen enää kerta viikkoon ja sekin on nyt vähän kausittaista. Eilen kuitenkin tunnilla Nelson, ja olipa taas kivaa. Erinomainen oppitunti siitä, kuinka painoavut vaikuttavat kaikkeen!
Alkuun ihan vaan ratsastettiin niitä ohjan ja pohkeen väliin sekä liikkumaan eteen. Piskuisen Nelsonin kanssa mun käsiongelmani korostuu entisestään, kun kaulaa ei ole "tukemassa" ja poni on muutenkin helposti vähän venkura. Pitäisi muistaa ratsastaa enemmän ulkoa ja jalalla, vähemmän sisältä ja kädellä. Oliko uusi juttu? No ei :D Oikea kierroskin löysi helpotusta oman vartalon pohdinnasta - siirsin polvea vähän kauemmas satulasta, josta arvatenkin myös lantio kääntyi hieman. Näin sain vietyä myös oikean käden lavasta asti taaemmaksi, eli sain pidettyä tuntuman lukitsematta kättä, ja käsi pääsi toimimaan taaksepäin, eikä ainoastaan sään yli ristiin vasemmalle.
Jäätiin yläpäätyyn ympyrälle nostelemaan laukkoja. Tällä kertaa sain laukat hyviksi, johtuen varmaan jo siitä että sain vasemman käden hallintaan paljon aikaisemmin. Viimeinen niitti tähän fiilikseen tuli kuitenkin itseasiassa siinä maailman vaikeimmassa oikeassa laukassa. Sain jotenkin ihan kaikki palaset kohdalleen, ja mulla oli tuntuma oikealta jolla pääsin asettamaan, vaikka vasen, eli ulko-ohja oli selkeästi vahvempi ja tuki, ja pääsin kääntymään lantiosta asti paljon paremmin laukan suuntaan.
Vasemmassa laukassa koin myös painoavun helppouden vaikeuden - kun poni on avuilla, pienikin väärä apu saa pakan sekaisin. Jäin itse tuijottamaan sokeripaloja kentän reunalla (kääntyen oikealle, joka sikäli on positiivinen asia!), niin poni rupeaa poikittamaan, ja kun ei pääse eteenpäin, protestina pukittaa. Oman katseen siirto aavistuksen sisään sai koko paketin takaisin kasaan juuri siten miten sen piti ollakin.
Viimeinen ahaa-elämys jaloista ja niiden rentoudesta tuli vielä loppukäynneissä, mutta sitä en päässyt enää pohtimaan käytännössä kun oli aika vaihtaa kuskia.
Itseäni kovasti kyllä harmittaa ettei ole mitään harjoittelukappaletta tässä rinnalla, edes sitä kertaa viikossa. Aikaahan nyt ei ihan valtavasti edes olisi koska haluan käydä salillakin, mutta itse ainakin koen olevani paljon enemmän nappulat hukassa, kun näin harvakseltaan ratsastan. Piudelta kun asiaa kysyin, niin näkyy se, mutta lähinnä siinä etten ole enää niin vino, mutta hankala sanoa johtuuko se enemmän siitä että olen itse kiinnittänyt paljon huomiota asiaan ja tosiaan käynyt siellä salilla. Mutta no, tällä paketilla mennään ja otetaan siitä irti niin paljon kuin vain saadaan. Ratsastetaan joskus myöhemmin enemmän.
Alkuun ihan vaan ratsastettiin niitä ohjan ja pohkeen väliin sekä liikkumaan eteen. Piskuisen Nelsonin kanssa mun käsiongelmani korostuu entisestään, kun kaulaa ei ole "tukemassa" ja poni on muutenkin helposti vähän venkura. Pitäisi muistaa ratsastaa enemmän ulkoa ja jalalla, vähemmän sisältä ja kädellä. Oliko uusi juttu? No ei :D Oikea kierroskin löysi helpotusta oman vartalon pohdinnasta - siirsin polvea vähän kauemmas satulasta, josta arvatenkin myös lantio kääntyi hieman. Näin sain vietyä myös oikean käden lavasta asti taaemmaksi, eli sain pidettyä tuntuman lukitsematta kättä, ja käsi pääsi toimimaan taaksepäin, eikä ainoastaan sään yli ristiin vasemmalle.
Jäätiin yläpäätyyn ympyrälle nostelemaan laukkoja. Tällä kertaa sain laukat hyviksi, johtuen varmaan jo siitä että sain vasemman käden hallintaan paljon aikaisemmin. Viimeinen niitti tähän fiilikseen tuli kuitenkin itseasiassa siinä maailman vaikeimmassa oikeassa laukassa. Sain jotenkin ihan kaikki palaset kohdalleen, ja mulla oli tuntuma oikealta jolla pääsin asettamaan, vaikka vasen, eli ulko-ohja oli selkeästi vahvempi ja tuki, ja pääsin kääntymään lantiosta asti paljon paremmin laukan suuntaan.
Vasemmassa laukassa koin myös painoavun helppouden vaikeuden - kun poni on avuilla, pienikin väärä apu saa pakan sekaisin. Jäin itse tuijottamaan sokeripaloja kentän reunalla (kääntyen oikealle, joka sikäli on positiivinen asia!), niin poni rupeaa poikittamaan, ja kun ei pääse eteenpäin, protestina pukittaa. Oman katseen siirto aavistuksen sisään sai koko paketin takaisin kasaan juuri siten miten sen piti ollakin.
Viimeinen ahaa-elämys jaloista ja niiden rentoudesta tuli vielä loppukäynneissä, mutta sitä en päässyt enää pohtimaan käytännössä kun oli aika vaihtaa kuskia.
Itseäni kovasti kyllä harmittaa ettei ole mitään harjoittelukappaletta tässä rinnalla, edes sitä kertaa viikossa. Aikaahan nyt ei ihan valtavasti edes olisi koska haluan käydä salillakin, mutta itse ainakin koen olevani paljon enemmän nappulat hukassa, kun näin harvakseltaan ratsastan. Piudelta kun asiaa kysyin, niin näkyy se, mutta lähinnä siinä etten ole enää niin vino, mutta hankala sanoa johtuuko se enemmän siitä että olen itse kiinnittänyt paljon huomiota asiaan ja tosiaan käynyt siellä salilla. Mutta no, tällä paketilla mennään ja otetaan siitä irti niin paljon kuin vain saadaan. Ratsastetaan joskus myöhemmin enemmän.
perjantai 23. elokuuta 2013
Älä paina, vaan siirrä!
Eilinen tunti Piudella, ratsuna jälleen Nelson. Tällä kertaa ei mennyt ihan yhtä penkin alle kuin viimeksi, vaikka alku ei lupaavalta näyttänytkään. Alkuun satula valui oikealle ja paino samoin, oikealle en päässyt mitenkään, vasen käsi laski ja oikea kramppasi. Onneksi vihdoin saatiin tähän korjaus, kun ratsastettiin suoraa linjaa Piudea kohti. Koitan kompensoida oikealle valumista painamalla vasenta jalkaa erittäin tehokkaasti alas, joka saa lantion entisestään kallistumaan oikealle. Täsmäkorjaus tähän on juurikin tuo otsikon ajatusmuutos, että en paina painoa vasemmalle alas, vaan ennemmin siirrän sitä lantiota. Hankala selittää, koska kyseessä on taas näitä tunnejuttuja. Tämän jälkeen kuitenkin homma helpottui aivan uskomattoman paljon. Kun lantio ei ollut kallistuneena koko ajan sivusuunnassa oikealle, pääsin kääntämään sitä horisontaalisesti, ja samalla mukautumaan oikean kierroksen liikkeeseen paremmin ja myös oikea käsi löysi paremmin oman paikkansa. Parempi se vasen edelleen oli, ja uuden asennon säilyttäminen vaikeaa (laukassa lähes mahdotonta..), mutta tiedänpä nyt ainakin miten korjata!
Ensin ravissa siis tehtiin vähän voltteja, että saatiin käännettyä etuosaa. Tämän jälkeen katkaistiin kenttä pituussuunnassa ja ratsastettiin Piudea kohti ensin etuosa suoraan ja sen jälkeen myös miettien takaosan suoruutta. Toiseen päätyyn ympyrälle, jossa tehtiin jokunen siirtyminen ravi-laukka-ravi. Laukka vasempaan oli helpompaa kuin oikeaan vaikka edelleen valuin helposti ulos, mutta nostot olivat hyviä. Oikeassa laukassa paino valui väärin niin että laukasta tuli huonoa, ja vaikka oltiin ympyrällä, poni vähän väliä tuntui hakevan sitä vasenta laukkaa. Laukkojen välissä tehtiin käyntipätkä, jossa vuorotellen pidennettiin ja lyhennettiin käyntiä, niin että lyhyt ei ollut sama kuin hidas ja kuollut, eikä pitkä kiireinen vaan enemmänkin niin että koko hevosen raami venyi pituutta samalla kun askelkin piteni. Näissä onnistuin mielestäni hirmu hyvin, sain ponin kokoamaan ja venymään oikeastaan pelkällä istunnalla.
Tästä sessiosta on jopa muutama kännykkälaatuinen kuva kun tallikaveri tuli katselemaan meidän tuntia, katsotaan, saisinko niistä muutaman raakattua tännekin asti esittelyyn :)
Maananataina oli Tigru, mutta siitä nyt ei oo paljon sanottavaa. Vänkäsi vastaan noin about kaikelle, ja vasta lopussa superpitkänä malttoi yhtään rentoutua ja pehmentyä. Pohdintaa pohdintaa.
Ensin ravissa siis tehtiin vähän voltteja, että saatiin käännettyä etuosaa. Tämän jälkeen katkaistiin kenttä pituussuunnassa ja ratsastettiin Piudea kohti ensin etuosa suoraan ja sen jälkeen myös miettien takaosan suoruutta. Toiseen päätyyn ympyrälle, jossa tehtiin jokunen siirtyminen ravi-laukka-ravi. Laukka vasempaan oli helpompaa kuin oikeaan vaikka edelleen valuin helposti ulos, mutta nostot olivat hyviä. Oikeassa laukassa paino valui väärin niin että laukasta tuli huonoa, ja vaikka oltiin ympyrällä, poni vähän väliä tuntui hakevan sitä vasenta laukkaa. Laukkojen välissä tehtiin käyntipätkä, jossa vuorotellen pidennettiin ja lyhennettiin käyntiä, niin että lyhyt ei ollut sama kuin hidas ja kuollut, eikä pitkä kiireinen vaan enemmänkin niin että koko hevosen raami venyi pituutta samalla kun askelkin piteni. Näissä onnistuin mielestäni hirmu hyvin, sain ponin kokoamaan ja venymään oikeastaan pelkällä istunnalla.
Tästä sessiosta on jopa muutama kännykkälaatuinen kuva kun tallikaveri tuli katselemaan meidän tuntia, katsotaan, saisinko niistä muutaman raakattua tännekin asti esittelyyn :)
Maananataina oli Tigru, mutta siitä nyt ei oo paljon sanottavaa. Vänkäsi vastaan noin about kaikelle, ja vasta lopussa superpitkänä malttoi yhtään rentoutua ja pehmentyä. Pohdintaa pohdintaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


