Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiekkakuopat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiekkakuopat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. elokuuta 2014

Hei hei, Heinäkuu!

Ohhoh, onpa ollut vilskettä, näköjään postaustahti on tasainen kerran kuukaudessa...

Erinäisistä syistä en ole käynyt tunneilla nyt hetkeen, ja menenkin vasta syyskuun alussa seuraavan kerran. Capulla olen sen sijaan käynyt kyllä ihan säännöllisesti kerran-pari viikkoon, ja muutettukin ollaan jo uuteen paikkaan.



Inhottavista päällekkäisyyksistä ja sairastapauksista johtuen en ehtinyt maastoon kuin yhden ainoan kerran. Harmittaa pirusti, sillä mulla on ollut ko. tallin loistavia maastoja ja hiekkakuoppia hirveä ikävä siitä asti, kun lopetin vuokriksellani lähitallilla yli viisi vuotta sitten. Capu muutenkin on maastohevosena mulle hermoheikolle yhtä loistava kuin Hillekin - mikään ei pelota, ja siltä pohjalta on hyvä lähteä ratsastamaan itse, jos hevonen vähän ehdottelee, että just nyt ei huvittaisi. Yhden kuorma-auton ohi kyllä talutin, kun jotenkin en siinä vieraiden nähden kehdannut tosissani ruveta laittamaan kovaa kovaa vastaan, ja halusin päästää vastaantulijankin jatkamaan matkaansa.

Hiekkakuopat, parhautta ikinä. Ja näitä tulee taas niin ikävä!


Muuten ei mitään hätää, ohjaus toimi, kaasu toimi ja jarrutkin toimivat halutusti. Mahtava fiilis kun kentällä viime aikoina vähän haluton ratsu on itse ihan menossa ja tekemässä, ja se tunne kun se oikeasti lähtee polkemaan laukkaa eteen ja ylös koko kropallaan on aikalailla mahtava. Eikun harjasta kiinni ja menoksi. Kuvan ylämäki tultiin kertaalleen laukassa ylös, kun oltiin kuopan pohjalla vähän ratsasteltu lihaksia ravissa ja laukassa lämpimämmiksi. Joka kerta kun ohi mentiin, imua mäkeen olis kyllä ollut!

Traktoria väistettiin peltolevikkeelle, kun mahdollisuus oli. Maailman vanhin heinänpöyhin otti aika paljon tilaa tiellä, räminästä ratsu ei sanonut mitään.


Kuten jo mainitsin, kentällä ei olekaan sitten mennyt niin hyvin. Lieneekö syynä kelit jotka vähän vetelöittävät ratsua vai silmätulehdus lääkkeineen, vai vahvin veikkaus vika satulan päällä, en ole oikein saanut moneen kertaan hevosta liikkumaan niin miten olisin halunnut. Hierojakin kävi ja löysi lavoista jumeja, samoin selässä oli vähän sanomista. Eilen kuitenkin ensimmäistä kertaa uudella tallilla käydessäni C liikkui ihan ok:sti - kunhan malttoi keskittyä kakkostallin tarhattavien hevosten sekä shetlanninponien seksisession sijaan kenttätöihin. Vähän pinkeä se oli muutenkin, joka tuli sentään onneksi ulos reippaana vauhtina eikä sinkoiluna tai jäätymisenä, joten ratsastettavuus melkeinpä parani pariin viime viikkoon nähden... Lopetin kuitenkin heti kun ratsu itse haki pyöreäksi ja rennoksi noin viiden metrin ajaksi, ja käytiin vielä kiertämässä laidunten ympäri menevä hiittirata. Siellä otettiin yhdet sätkyt, kun sokean silmän puolella meni kaurapellossa joku elukka niin että räpisi, varmaan jänes tai vastaavaa. Eipä siinäkään mitään, pienellä pidätteellä palattiin taas siihen samaan käyntiin kuin aiemminkin ja matka jatkui.

Tällä viikolla vielä toisenkin kerran, kunhan ensimmäisen lomapäivän jäljiltä palaneet takareidet vähän rauhoittuvat.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kääpiöesteilyä (lue=kavaletista vähän isompia...)

Maanantaina kävin kaverin ja vuokriksensa mukana maastokävelyllä etsimässä hiekkakuoppia kaverin vuokriksen ja Capun hoodseilta. Tiedossa oli, että tallit sijaitsevat lähekkäin, mutta aikalailla yllärinä tuli, että fyysisesti meidän vuokristen laidunten välillä on vain muutamia kymmeniä metrejä ja pieni metsäkaistale :D Itse olin siis kävellen liikenteessä ja kaveri ratsain, joten oli mukava kuvailla rauhassa :) Kuopatkin löydettiin, ja hitsi että onkin ollut ikävä niitä sitten vuoden 2009, kun samoilla tienoilla viimeksi vuokrailin. Kuvia siis kerrankin mukana, ei ehkä kovin aiheeseenliittyen, mutta vähän kuitenkin!


Taidekuvat, ei-enää-niin-salainen paheeni ;)

Eilen ratsastustunnilla ratsuna Sally. Itseä vähän väsytti mutta sain hyvin ravisteltua sen pois heti alkuun, ja sain ratsastettua heti Sallyn hyvin eteen. Vähän joo liiankin hyvin, noottia tuli että vähän voi hidastaa ;) Aloitettiin taas sillä teemalla, että joka askeleelta pitää pystyä joko tulemaan esteelle, tai pysäyttämään, mun keskittyessä aikalailla jälkimmäiseen... Ensin kevyessä ravissa käänneltiin ympyröitä päätyihin ja kentän keskeltä kahdeksikkoa vauvakavaletin yli kevyessä ravissa vapaalla suunnalla, ja sen jälkeen laukassa. Tärkeää oli, että askeleet oli omia ja ratsu kääntyi, muttei ennakoinut myöskään tulevaa käännöstä. Itse varsinkin laukassa tuppasin kääntämään takapuolta liikaa kaaren suuntaan, ja sitä kautta tietenkin satulaa ja hevosta, mutta pystyin kohtuullisen hyvin korjaamaan itseäni tässä kohtaa. Itseasiassa vaikka oikean jalan ongelma oli olemassa, oli se molempiin suuntiin laukattuame hetkellisesti hävinnyt! Selkeästi siis paino oli siellä missä pitikin!


Asianmukaisesti kengät tuomaan onnea ovelta sisään päin.
Käveltiin hetki pitkin ohjin (jossa kohtaa myös taas hukkasin sen oikean jalan) ennenkuin alettiin tekemään lisää töitä laukassa, tällä kertaa isommalla kavaletilla. Mulla oli alkuun valtaisia ongelmia saada Sally-the-esteratsu menemään niiden kahden sokeripalan väliin laitetulta kavalettipystyltä ylitse isolla ympyrällä, syynä saattoi ehkä olla kipsissä oleva superjännittävä kuski eikä niinkään hevosen ohjattavusongelmat... Mentyämme muutaman kerran yli milloin milläkin tyylillä päästiin ihan nätisti, nosti Piude toisen sokeripalan päälle kavaletin pikkupystyksi, eli korkeutta oli noin 50-60 cm? Tässä kohtaa päätinkin sitten ihan vaan keskittyä ohjaamaan jonnekin sinnepäin ja keskittyä noin muuten maisemien katseluun luottaen siihen että jos ratsu on ohjan ja pohkeen välissä, kyllä se siitä yli menee, sen sijaan että rimakammoisena jäisin itse tuijottamaan sitä rimaa... Itselleni helpompaan oikeaan kierrokseen tämä taktiikka toimikin todella hyvin, vasempaan mennessä en oikeastaan tuolle isolle pystylle saanut yhtään oikeasti hyvää hyppyä aikaan.


Reissun jälkeen oli hyvä rauhoittua.

Vaikka itse esteiden yli hypitys ei varsinaisesti mennyt ihan putkeen, selvisin kuitenkin hengissä, enkä missään vaiheessa oikeasti edes ajatellut luovuttamista, vaikka ylläripylläriesteennousun jälkeen suuntaa vaihdettaessa pulssi olikin aikalailla hurja silkasta rimakauhusta. Sain Sallyn myös kulkemaan todella mukavasti esteiden ja kavalettien välissä, se oli pyöreä, hyvä ja kevyt ratsastaa, ja kuunteli parhaan kykynsä mukaan sitä mitä sille yritin kertoa. Kaikkeen ei tuntiratsukaan kykene... Olin kuitenkin tuntiin kokonaisuudessaan hyvin tyytyväinen, sillä vaikka parannettavaa on paljon, se todennäköisesti ratkeaa ihan vaan rutiinilla. Muistelin myös Minkin neuvoja lauantailta, ja kas kummaa, heti kun muistin suoristaa itseni niin horisontaalisesti kuin vertikaalisestikin, oli toiminta taas paljon helpompaa ja muutenkin laadukkaampaa. Innolla siis odotellaan ensi viikkoa, josko päästäisiin jatkaman tästä eteenpäin :)