Jokakeskiviikkoiseen tapaan jälleen tunti Piudelassa, Piuden itsensä ollessa poissa opettajana oli Malla. Ratsuna oli jälleen kerran Cyra (onni on tuntikaverin pitkät jalat...), ja teemaksi muotoutui taivutukset suorilla urilla. Tää postaus olisi pitänyt kirjoittaa jo heti eilen illalla mutten enää jaksanut, samoin tunnin loppupalaute olisi pitänyt saada nauhalle, kun kovalevy ei ehtinyt tallentaa sitä tahtia mitä asiaa tuli.
Mallalla on kouluratsastajana ja -valmentajana aika lailla erilainen tapa katsoa asioita kuin estepainotteisella Piudella, onneksi perusratsastus on perusratsastusta lajista riippumatta. Pohja oli ihan poskettoman pehmeä, lumi oli kuin perunajauhoa kavioiden alla ja hillittömän raskas. Käynnissä ja ravissa ensin ihan vaan taivuteltiin ja ajateltiin tahtia ja kevennystä. Sen jälkeen tultiin keskelle hakemaan täsmäohje painon siirrosta sisälle, ja aloitettiin hieman avotaivutusmaista liikettä ensin käynnissä ja sitten ravissa.
Mulla oli jotenkin hirmu jähmeä ja epävakaa käsi, ja vaikka Cyra haki peräänantoa, en jotenkin osannut antaa sille aluksi ulkoa sitä tukea mitä se tarvitsi, ja liikutella kuolainta sisällä, vaan ulko-ohja jäkitti, sisäohja veti ja ne evät vaan lilluivat siinä hevosen kyljessä joko tekemättä mitään tai tökkien väärään aikaan ikävästi ja hevonen juoksi eteenpäin kuin mäyräkoira näyttäen kiusaantuneelta. Taas kerran tultiin tähän: kahden viikon sisään kolmas ihminen sanoo mulle, että uskalla ratsastaa, uskalla ottaa sieltä se tuntuma, jos se pitää ottaa. No, mähän otin, tarvittaessa jopa asetin ulos jotta sain sen ohjan tuntumalle ja kas - eihän se suoraan työvoitto ollut, mutta ajoittain ihan tunsin kuinka hevonen hidasti, selkä nousi, paino siirtyi taakse ja Cyra muutaman askeleen ajan kantoi itsensä rehellisesti ja tyytyväisenä. Ja sit mä taas sohlasin käsieni kanssa...
Avotaivutuksissa tuli ihan hyvää pätkää, mutta varsinaisen ahaa-elämyksen koko hommasta sain, kun tehtiin lopuksi vielä vastataivutuksia. Tajusin, että tää on sitä mitä oon Tigrun (ja aiemmin Antenan ja Hoffen, ehkä vähän Prinssinkin kanssa) tehnyt paljon ja sillä oon saanut hyvin kuulolle, ja kas, toimi tälläkin kertaa. Lopussa se oli jo hirmu kiva, ja sain nopeasti parin loppuverkkaympyrän jälkeen siirtää käyntiin (tuli muuten hyvä siirtymä!) ja antaa ohjat.
Lopussa kyselytunnilla kyseltiin painon siirrosta ja oman kehon hallinnasta. Ratsastajan pitäisi aina satulassa ollessaan, vapaassakin käynnissä, pitää itsensä ryhdikkäänä ja painaa napaa selkärankaan jotta syvätkin lihakset ovat aktiivisia, lösähtäneestä ratsastajasta jää vääriä kuvia lihasmuistiin. Samoin lantion aukeaminen, joka on lonkan aukeaminen vähän laajemmassa mittakaavassa, tapahtuu hitaasti ja kestää vuosia vaikka ratsastaisi päivittäinkin. Siihen sain oivan venytyksen lonkan ojentajaan. Mä kun kovasti oon venyttänyt vain lonkan koukistajaa, enkä siltikään ole saanut lantiota sen enempää auki. Pitää kokeilla siis ottaa tuo harjoitusohjelmaan.
Kovasti siis tuli pohdittavaa, niitä onkin nyt hyvä lähteä harjoittelemaan Tigrun kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti