Maanantai 3.4.

Tänään oli ensimmäinen tunti Tigrun kanssa T:n tunnilla. T. tuntee Tigrun jo ennestään, vain minä olin uusi tapaus. Tehtiin ihan perusjuttuja, ensin suoraan ja sit ympyrällä, välillä väistättäen tai kääntäen voltille, jos ratsu oli omissa maailmoissaan tai vastusti kun haisi liikaa työnteolle. Ratsastin itse hirmu huonosti ja olin todella jännittynyt ja se toki heijastui hevoseenkin, bonarina vielä edelleen liukkaahko pohja. 

Ihan alkuun ratsastettiin toisessa päädyssä hieman uran sisällä ja suoraan. Sen jälkeen siirryttiin ympyrälle ravaamaan ja etsimään vähän tahtia, rentoutta ja ratsua kuulolle. Tehtiin siirtymisiä ravista käyntiin ja käynnistä raviin, jos käynti muuttui peitsiksi, piti väistättää tai avottaa, ja kun taas käyntiä, heti raviin. Siirtymiset raviin oli aluksi hirmu hitaita, mutta ne nopeutuivat kun muutin omat apuni napakammiksi, käyntiinsiirtymiset oli mun mielestä kautta linjan hirmu huonoja, pää nousi, siirtyminen kesti monta askelta ja joko jatkui peitsinä tai tök kuoli kokonaan. Sama juttu laukassa, ekat laukannostot ihan hirveitä ja hevonen könäsi hillitöntä munaravia eteenpäin, ja siirtymiset alas joko samaa munaravia tai tök ja pohjasta johtuen toki myös luisk. Varsinkin oikean laukan nostot sain kuitenkin tosi hyviksi kun pidin käden matalana ja rentona ja enemmänkin päästin Tigrun laukkaamaan kuin varsinaisesti ajattelin laukan nostoa. Laukka oli edelleen aika huonoa ja rikkoja tuli paljon koska itse pohjan takia himmailin vähän liikaakin, mutta ihan hyviä pätkiä sieltä kuitenkin tuli. Loppuraveissa T oli jo hirmu hyvä, eikä enää jaksanut kytistelläkään mitään (tai sitten kuski ei jaksanut kytistellä..).

T sanoi että projektiksi kannattaa ottaa mun pään asento. Jään helposti katsomaan vain omia käsiäni tai tuijottamaan hevosen niskaa, että onko se nyt nätisti kaarella, ja tämä saa koko istunnan lysyksi, epäryhdikkääksi ja etupainoiseksi. Kun kannan pääni ja pidän leuan ylhäällä, on koko asentoni ryhdikkäämpi ja jäntevämpi, sekä lantioni kääntyy enemmän alleni niin että tosiaan istun takapuoleni ja istuinluitteni päällä enkä könötä ns. etupyllyllä...  Samoin ikuisuusongelmakäteni pysyvät tällöin oikealla paikalla ja vakaampina. Käsissä kannattaa myös pitää huoli siitä että ne ovat lähekkäin eivätkä leviä, vaikuttaa siis vakauteen paljon. Oma katse myös määrittää etenemisen: jos jään itse katsomaan niitä "pelottavia" asioita, jännityn ja lopputulemana hevonenkin taatusti katsoo ja jännittyy myös. Töihin vaan molemmat, eikä tuijotella mitään ;) Ihan hyviä vinkkejä siis tuli, vaikka koko tuntiin, tai lähinnä omaan ratsastukseeni en ollutkaan tyytyväinen. 

Projektina itselleni siis tulevaisuuteen nuo, sekä oma huomioni: ratsasta rohkeammin! Se että jos välillä lipsuu ja sutii, ei tarkoita sitä että seuraavaksi ollaan nurin, ja hevonenkin ehkä oppii reagoimaan ja kuuntelemaan, kun tasapaino on hukassa. Myös tehtävien asettamisessa pitää muistaa loppuunvienti: jos ei totella pienestä ja nätisti, niin sit pitää puhua riittävän isoilla kirjaimilla kerran, että menee seuraavan kerran pienestäkin avusta läpi. Käyntiä pitää myös uskaltaa ratsastaa eteenpäin, vaikka tekeekin väistöä tai muuta, ja vaikka se hetkellisesti rikkoisikin sen peitsille. Löllöily ja laiskottelu ei ole vaihtoehto, vaan edetä pitää myös.