sunnuntai 22. helmikuuta 2015

"Jos pidät jalan kiinni, käsikin pysyy vakaana"

Otsikkona viikon tärkeimpiä poimintoja.

Viikko on ollut aika huima - tallilla joka päivä tiistaita ja keskiviikkoa lukuunottamatta, jotka nekin ovat olleet täynnä ohjelmaa. Maanantaina Nelson oli muuten hyvä, mutta kentän takana pellolla liikkunut joku sai sen erittäin jännittyneeksi ja se pelkäsi tosissaan. Ymmärrän kyllä, ääni kuuluu mutta mitään ei näy. Lähinnä koitin vain rentouttaa ponia, suunnitellut puomiharjoitukset ei toteutuneet. Lopussa sain sen kuitenkin vähän rentoutumaan kun jäimme tekemään neliötä toiseen päätyyn, ja se teki ihan hyvin töitä.


Tuli päähiki. Tai ajatus? :D

Keskiviikkona oli tarkoitus taas tehdä niitä puomihommia, mutta kaksi vapaapäivää putkeen sai ponista melko ilmavan, joten keskityin siirtymisiin. Poni oli tosiaan ihan kierroksilla, pysäytyksissä ei malttanut seistä paikallaan ja jos ei koittanut vaellella, se polki etujalkaa. Laukannostoissa oli tosiaankin aktiivinen takaosa (:D), mutta sain myös pari aivan törkeän hienoa, ylämäkeen tulevaa nostoa aikaiseksi. Edelleen mulla oli ongelmia itseni ja oman painopisteeni kanssa, ja oikea laukka ei oikein tahtonut kulkea, ja ekstravaihdot eivät varsinaisesti tasoittaneet ponin mielialaa. Poni olisi kaivannut reipasta laukkatyöskentelyä, mutta kenttä oli mennyt jo sen verran pehmeäksi, että en nähnyt sitä järkevänä.

Perjantaina töiden jälkeen ratsastinkin sitten sekä Cyran että Nelsonin. Kenttä oli lämpötilan nousun takia muuttunut ihan suoksi, ja Cyra ei arvostanut yhtään, en meinannut millään saada sitä irti pohjasta. Se liikkui muuten ihan kivasti ja oli rento ja mukava, mutta todella raskas jalalle. Sain sitä vähän kevyemmäksi siirtymisillä, jotka on muuten olleet tämän viikon teemana, mutta en saanut sitä niin aktiiviseksi että olisin halunnut kokeilla laukkaa. Nelsonin menin perään, ja edellispäivän pöllöilystä ei ollut jälkeäkään! Se oli heti alusta todella hyvän tuntuinen, teki töitä hienosti ja mielellään. Lähinnä siis meni perusratsasteluksi, tein pari väistöpätkää, ympyröitä ja sitä mystistä oikeaa laukkaakin suoraan ja tuntumaan sen vielä todella helpolta - kaikki kävi! Olin todella tyytyväinen poniin, ja pohjakin oli vissiin vähän hyhmäytynyt tässä välissä, koska oli jo vähän parempi. Huomasin kotimatkalla hymyileväni erittäin leveästi :D


Nelppa Neen kanssa tunnilla pari viikkoa sitten, ennen Piuden reissua.
© Asta Keränen

Eilen Ella piti meille tuntia heti aamusta. Ai hitsi että noin nuori likka omaa tuollaisen virhesilmän, ja vielä osaa kertoa näkemänsä ja neuvonsa tilanteen korjaamiseen selkeästi! Tässä jää todella moni uraa pitkään tehnyt ratsastuksen"opettaja" kovasti kakkoseksi! Menin Nelsonilla, ja kas, aloitettiin käynti-ravisiirtymisillä. ;) Mulle Ella antoi ohjeeksi sen, että kun poni on pieni, niin vaikka ei tunnu siltä että se etenee, se kuitenkin liikkuu kokoonsa nähden sopivassa tempossa. Se myös helposti lähtee itse kiireiseksi ja liikkuu vauhdilla eli siis juoksee pois ratsastajan alta ja lintsaa työnteosta. Tätä samaa asiaa olin itsekin miettinyt parina edellisenä päivänä, mutten saanut pidätteitä riittävästi läpi jännittymättä niin mentiin sit vähän reippaammin. Virhe ;) Samoin sain tuon otsikon vinkin vakauttamaan kättä - mulla muutenkin jalka irtoaa helposti, ja jos ei itsellä ole riittävää tukea sekä keskivartalosta että jalasta, niin tokihan sitten myös ylävartalo ja kädet elää omaa elämäänsä. Minun myös pitäisi ratsastaa herkkää ponia istunnalla, sillä Nelppa on todella herkkä ja jännittyy, jos esimerkiksi pidätettä tehdessä tulee otettua liikaa kädellä. Ellan neuvoilla sain ratsastettua todella kivoja siirtymisiä, ja pidettyä itseni vakaampana. Sain myös ponin pysymään paremmin suorana. Laukassa suoristelimme ponia lisää, tavoitteena laukata ympyrällä poni asetettuna ulos. Tämä oli vaikeaa ponin lisäksi myös mulle, mutta saatiin muutama ihan törkyhyvä pätkä aikaiseksi, vaikka Nelson myös muutaman kerran pukilla ilmoittikin, mitä mieltä oli loskasta ja työnteosta :D Sille piti ihan oikeasti suuttua siinä sen mukavuusalueen reunalla, ja toki kiitellä paljon kun se vielä tsemppasi. Lopuksi vielä venyteltiin ravissa eteen-alas, tässäkin Ella muistutti että ei pidä heittää ohjaa pois tai hevoselta menee tasapaino ja se joutuu nostamaan kaulansa ja laskemaan selkänsä, vaan ohjaa pitää valutella pikkuhiljaa hevosen pyytäessä.

Tänään vielä yksi Nelson jäljellä, varmaan edelleen tehdään siirtymisiä eilistä muistellen.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Itsensä ja tapahtumien kokoamista

Viime aikoina on tullut ratsastettua niin rutosti etten ole tänne ehtinyt oikein kirjoitellakaan, kun muillakin elämän osa-alueilla on ollut vähän ruuhkaisaa. Onneksi sentään edes hyvissä merkeissä! Sen lisäksi hommat ei varsinaisesti ole sujuneet ihan kauhean hyvin, ja mä en ainakaan tykkää ihan kauheesti huudella toistuvia epäonnistumisiani maailmalle, sen verran narsistin vikaa taitaa olla ;)

Nyt kuitenkin sain ratsastettua pari hyvää kertaa alle, jossa pääsin myös itse vähän kärylle siitä, mistä kohtaa vikaa kannattaa alkaa purkamaan. Ongelmina on ollut nyt viime aikoina painon valuminen vasemmalle ja käden erinäiset ongelmat, mm. hitaus ja jännittyneisyys jopa siihen asti että haukkaria/olkapäätä/rannetta ihan särkee jossain vaiheessa tuntia sekä varsinkin oikean jalan valuminen taakse.

Aloitin Cyralla. Laitoin sille gramanit, sillä Hollannin alkuperäisasukkaana se kyllä tietää mitkä ne on ja mitä niillä tapahtuu, eli käytännössä pelkkä niiden mukanaolo saa hevosen suhtautumaan työntekoon vähän nöyremmällä asenteella ;) Käytännössä lähes koko ajan graman-ohja roikkui tyhjänä, vain pari kertaa koko ratsastuksen aikana sille tuli painetta. Kun hevonen kulki lähtökohtaisesti kivasti ja oikein päin, pystyi itsekin keskittymään eri tavalla omaan tekemiseensä. Tällä sessiolla huomasin erittäin hyvin sen, että keskivartaloni lihaksisto on hävinnyt mystisesti jonnekin. On erittäin hankala istua liikkeen mukana, kun itsessä ei ole mitään mistä ottaa tukea. Lopputulemana siis heilahdan taakse, jalka menee missä sattuu, oma painopiste heiluu sivulle tai käsi elää omaa elämäänsä. Tämä korostuu etenkin siirtymisissä. Pitäisi siis muistaa puhallella pilatestyyliin ne vähäisetkin vatsalihakset aktiivisiksi ja pitää ryhti yllä. Samoin tein huomion, että kun ryhti menee löperöksi, käsikin jännittyy.

Seuraavana päivänä Nelsonilla jatkoin vähän samalla teemalla. Poni oli parin vapaan jälkeen erittäin vastaanottavainen, ja sain ihan hyvin kanavoitua pörhellyksen työntekoon. Kun osasin jo itse tiedostaa keskivartalon ongelmat, keskityin seuraavaksi käsiin, joka on ongelma varsinkin itsensä helposti virkkuukoukuksi vetävällä Nelpalla. Huomasin että niissäkin homma lähtee keskivartalosta, tarkemminottaen vielä lapojen välistä. Kun saan pidettyä lavat takana, on helpompi pitää kädet edessä eikä vetää niitä syliin. Kaivelin myös ensimmäiseltä simulaattorikäynniltä Minkiltä saamani vinkin käsivarren luiden asennosta ja käsien kääntämisestä käyttöön, niin hitsi, hommahan toimi. Poni liikkuikin varsinkin käynnissä ja ravissa hirmu kivasti, mutta oikean laukan pysymiseen oikeana pidempiä pätkiä olin edelleen liian vino. Menin myös paljon ilman jalustimia, jotta ainakaan ne eivät häiritsisi tai auttaisi, vaan joutuisin pitämään itse itseni ryhdissä, suorana ja vakaana. Sainkin ajoittain suoristettua itseäni hyvin ajattelemalla oikeaa lonkkaa enemmän auki ja oikeaa kylkeä hieman ryttyyn samalla rentouttaen oikeaa kättä, mutta tosiaan ei tämä laukassa asti toiminut kovinkaan pitkiä matkoja kerralla.

Tulevalla viikolla onkin paljon Nelsonia luvassa, joten toivottavasti keksin tuohon vinouteeni ongelmia. Muuten ei kai auta muu kuin kaivaa kuvetta, ja tilata taas Simppa-tunti Equstomista...


lauantai 24. tammikuuta 2015

Viikon ratsastukset

Viime viikon lauantai oli sellainen paluu lapsuusaikoihin -tallipäivä joista puhuimme kaverini kanssa jokin aika sitten. Ensin ratsastin itsenäisesti 20 min itseään tarhassa alkuverrytelleen Nelsonin. En ollut ihan niin tormakka mitä päätin aamulla olevani, mutta sain ponin kuitenkin hirmu kivaksi sohjoisesta pohjasta huolimatta. Tein paljon kaarevia uria kaikissa askellajeissa yhteensä tunnin ajan. Ei ihan parasta osaamistani, mutta ei kyllä huonointakaan. Varsinkin laukassa N oli superkiva ja sain itseni pidettyä hyvin suorana myös kaarevilla urilla oikeaan kierrokseen. Nelpan jälkeen kipusin vielä liikuttamaan kevyesti silmäkulmansa kolhineen Cyran, ja Neiti Pubiruusun kanssa mentiinkin sitten kolmisen varttia lähinnä käynnissä taivutellen. Olosuhteista huolimatta C oli todella kivan tuntuinen vaikka olikin sitä mieltä että paikkaansa muuttanut jääkiekkomaali vähintäänkin syö pieniä ratsuparkoja ja teki taas 180 astetta ympäri, tällä kertaa tosin ottaen mut mukaansa. Pikkuhiljaa päästiin siinäkin kulmassa kuitenkin syvälle asti, ensin vähän kauempaa ja pikkuhiljaa lähemmäksi hivuttautuen, vaikka siinä kulmassa ratsu olikin koko ajan vähän huolestuneen oloinen. Sisälle tultuamme nypin vielä vähän Cyran harjaa. Ihan lyhyeksi sitä en vielä saanut, C ei enää malttanut seistä paikallaan ja iltaheiniäkin alettiin jo kohta jakamaan, niin lähdin suosiolla kotiin.

Takkutukka siistiytymässä. Vielä pituutta riittää.

Keskiviikkona ei ollut tunteja sillä olimme Piuden kanssa molemmat Horse Shown palautetapahtumassa, mutta torstaina ratsastin taas Cyran itsenäisesti. C oli alkuun ihan kankea ja varsinkin vasen lapa eli ihan omaa elämäänsä - ei siitä superhyvää tullut missään vaiheessa, ja tunti piti tehdä töitä että sain sen antamaan periksi ravissa noin yhtään millään tasolla. Taivuttelin paljon ja tein loivia kiemurauria koittaen saada hevosta kuulolle, ai että olikin vaikeaa. Pohja oli niin koppura viikonlopun loskan jäädyttyä että laukasta ei tarvinnut edes haaveilla, joten ravissa ja käynnissä piti pärjätä. Lopuksi tosiaan onneksi ympyräkahdeksikolla ratsu pehmeni ja oli hyvä lopetta.

Rela hetki lauantaina ratsujen välissä.

Peruuntuneet tunnit pidettiin tänään. Mulla oli ratsuna Nelson ja vaikka aamuisesta ajankohdasta johtuen tuli vähän kiire, ehdin silti ihan hyvin tallille. Kerrankin kun oli valoisaa ja väkeä, niin sain vähän kuviakin itsestäni hevosen selässä :) Alkukäynneistä ehkä puolet menikin erinäiseen poseeraamiseen, onneksi isot tammat olivat menneet jo yhden, ja me pikkuisen Nelsonin kanssa saimme pienet lihaksemme nopeammin lämpimiksi. Tehtävänä meillä oli ensin pari puomia, joista alettiin sitten väistämään toisen ohi sekä ulko- että sisäkautta ravissa ja käynnissä. Ongelmia oli molempiin suuntiin, vasen käsi ei johtanut väistöä riittävästi, ja vasen jalka varsinkin ravissa ei ihan aina väistättänyt riittävästi. Teimme myös vähän ympyröitä ja etsimme hevosiin niin hyvää liikettä mitä se nyt tuolla pohjalla saattoi olla keskittyen itse ratsastamaan samalla. N oli kivan tuntuinen, oma ratsastukseni oli vaan varsinkin käden kanssa ihan toivottoman hidasta ja oikeassa kierroksessa olin hitosti kierossa vasemmalle... Auttoi paljon kun ihan keskittymällä keskityin siirtämään lantiota vähän eri suuntaan ja pitämään oikean lavan takana, tämän takia kuitenkin sit ratsastuksen tehokkuus kärsi välillä... Lopuksi kuitenkin sain järjesteltyä itseni sinne selkään oikein, pidettyä itseni siinä asennossa ja vaikuttamaan poniin tehokkaasti, ja kas, Nelppakin alkoi liikkua superhienosti ;) Harjoittelua siis lisää, ja mielellään muutama selkähierontakerta, että saa nuo jumit pois haittaamasta liikkuvuutta. Venytelläkin pitäisi muistaa...

Ponityttö ja pikkuponi.
Ihanaa olla näin lyhyt, olispa vielä yhtä kevyt kuin silloin poni-ikäisenä :D



lauantai 17. tammikuuta 2015

"Uskalla ratsastaa, ei ne mene rikki"

Sunnuntaina ratsastin Nelsonin itsenäisesti, omistajansa loukkasi itsensä joten minä kääpiömittaisena olen hyvä varapilotti loppuviikolle. Oli kylmä ja tuuli varmaan suoraan Siperiasta, ja Nelppa Neellä oli vähän ylimääräistä virtaa. Ihan hyvin se kuitenkin meni, tuo poni on siitä kiva ettei se tee mitään ihan kamalan pöllöä, jos vaan istuu vähän tiiviimmin ympäri. Tai sitten kuski on niin painava että se ei vaan jaksa hötkytä x) Ei tehty mitään erikoisempaa, itse ratsastin ehkä turhan varovaisesti joten ponikaan ei ollut ihan super.

Keskiviikon tunnilla jatkoin myös Nelsonilla. Koska lunta oli satanut aika paljon, alkuverkka tehtiin mahdollisimman laajalla kentän käytöllä, ettei valtavia uria tulisi. Tein siis ympyröiden sijaan paljon loivia kiemuroita ja ratsastin uran sisäpuolella. Lopputunnista kenttä oli urautuneen perunapellon sijaan hyvinkin kiva ja tasainen :) Varsinainen tehtävä rakennettiin pienissä osissa. Ratsastettiin ensin kahden kavaletin välistä kentän alapäässä että löydettiin suora reitti radan poikki, sen jälkeen lisättiin voltti ulospäin muistaen suoristaa ennen ja jälkeen voltin kunnolla, että tehtävän seuraavassa vaiheessa saataisiin nostettua laukka suoralla ennen kulmaa. Tässä kohtaa oma ei-niin-loppuun-asti-viety ratsastukseni kostautui, laukka ei tahtonut nousta, ja jos nousi niin kipityksen jälkeen totaalisen myöhässä. Kun pyytämisen sijaan pari kertaa vaadin, niin hommasta alkoi tullakin jo jotain, ja laukat nousi hyvin. Nelppa myös taipui volteilla paremmin tuon jälkeen. Ongelmat oli myös käsien kanssa isot - ne jotenkin tuntuivat menevän kauheasti yhteen ja estivät kuolainta liikkumasta. Piude myös ihan näytti selästä käsin miten käden paikka, asento ja käyttö vaikuttaa poniin, ja hupsista saatana, sen jälkeen taas osasin ihan itsekin käyttää apuja.

Torstaina ratsastin Cyran itsenäisesti. Lähdin vähän samalla liikenteeseen, ensin ihan alkuun vaan koittaen saada Cyran edes reagoimaan apuihin jollain aikataululla, oli ihan lievästi hidas... Samoja loivia kiemuroita jatkoin ja tein myös muutaman väistöpätkän jotta saisin aktivoitua takajalkoja alle. Pikkuhiljaa sieltä joku reaktio tulikin, tosin hevonen tuli erittäin raskaaksi edestä. Ennenkuin eilisen päivän volttitehtävä onnistui, piti mun ajatella ensin oma tieni uusiksi (hevosella ei pysty ratsastamaan samanlaista tietä kuin reilu 130 cm ponilla...), saada aktivoitua vasen jalkani ulkojalkana ja lyhentää ohjia yhden nappulanvälin.. No, sen jälkeen hevonen alkoikin ihan oikeasti kuunnella, ja lopuksi oli erittäinkin hyvä, kevyt ja kantoi itsensä. Siihen oli hyvä lopettaa.

Tallissa vielä vaihdoin muutaman sanan Piuden kanssa, niin hän siinä vielä sanoi tuon otsikon lauseen. Olkoon se muistilappuna omassa mielessäni tänään, kun menen ratsastamaan.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Ratsastelua ja rupistelua

Muutama rivi eilisestä. Cyralla itsenäisesti työviikon jälkeen. Kenttä oli kovahko muttei liukas, ja Nelppa ratsastusseurana vähän loivensi jännitystä siitä että se taas alkaa sätkimään. Ei tehty mitään kummallista, alkuun vähän väistöä takaosan aktivoimiseksi, sitten siirtymisiä hevosen aktivoimiseksi. Cyra oli aika hidas ja jähmeä alkuun, ei kyllä yhtään niin pahasti mitä keskiviikkona. Sain sen ihan ok:ksi, ja lopussa jopa ihan hyväksi, koitin myös vähän asetella ulospäin ja myös ylitaivuttaa sisään. Tein hommia lähinnä ympyröillä koittaen keskittyä myös omaan suoruuteeni ja siihen että pääsen ratsastamaan myös itse kaaren mukana enkä estä hevosen liikettä. Ei mitään ihmeellistä siis.

Lopuksi vielä Hexocil-pesu lämpimällä vedellä, sillä on jotain ihme ihottumaa kainaloissa ja etujalkojen välissä. Tein keskiviikon tunnin jälkeen näille betadine-pesun ja laitoin Terra-polya päälle, mutta eilen nämä ruvet oli kyllä pahentuneet eikä parantuneet. Jos olisi kesä, laittaisin sen enempää miettimättä ötökänpuremien piikkiin, mutta viimeistään viime maanantain pakkasessa luulisi sitkeimmänkin ökkömönkiäisen kuolleen ;) Vaihdettiin siis hieman varustusta jottei panssarivyö etureunoineen ainakaan hankaisi näitä yhtään enempää. Toivottavasti lähtee nyt paranemaan, tehdään Betadinepesut päivittäin ja toistetaan Hexocil-pesu tarvittaessa.

torstai 8. tammikuuta 2015

Hitaasta ja raskaasta nopeaksi ja kevyeksi vain puolessa tunnissa!

Eilisellä ratsastustunnilla taas Cyra. C oli edellisellä ratsastajallaan ihan nukkuneen rukous, joten olin itse heti alusta rentona, päällimmäisenä tavoitteenani ihan vaan saada ratsu liikkumaan jalasta eteen. Näin en siis jäänyt odottamaan pöllövirran kehittymistä, vaan keskityin tosissani saamaan reaktiota hevosesta ulos.

Koska meillä on ihan paras ratsastuskoulu, sain taas aika rauhassa toteuttaa itseäni annetun raamien (l. käytännössä abt kentän aidat :D) puitteissa, ja tein muutaman käynti-seissin ja käynti-ravisiirtymisen jälkeen hieman pohkeenväistöä uralle sekä ratsastin suoraan selkeästi uran sisäpuolella, että saan sisätakasen aktivoitua, mutta hevosen kuuntelemaan myös molempia apuja suorana. Tämä lähti kyllä alunperin ihan siitä kun muutaman väistöpätkän jälkeen ratsu alkoi omaehtoisesti liirata ulospäin... Siirtymisiä tein edelleen, ja lopulta sain hevosen myös eteenpäinliikkumisen lisäksi myös kantamaan päänsä ja kaulansa, tehtävänä siirtymisiä ja jonkin verran kaarevia uria noiden väistöjen lisäksi auttoi paljon. Tehtiin myös muutamat laukkapätkät, jotka oli ihan hyviä niin kauan kuin kuski pysyi penkissä - oma istunta levisi kun hevonen jäi vähän hitaaksi jalalle ja jäin puristamaan eteen, jolloin selkä jännittyi, pää nousi, tuntuma hävisi ja oho akka oli irti jakkarasta ja laukka rikki.

Lopputulemana sain ratsastettua vähän vastentahtoisen, raskaan ja erittäin hitaan hevosen keveäksi, rennoksi ja jopa vähän himmailtavaksi :) Tämä oli ehdoton työvoitto sillä uskalsin ratsastaa ja vaikuttaa hevoseen! muita huomioita eiliseltä oli, että minne katsoo sinne päätyy ja kättä ei kannata laittaa sään yli ristiin. Kädet omilla puolillaan, selkä ja NISKA ryhdissä saa aikaan aika paljon parempaa ja etenevämpää raviväistöä kuin omiin, samalla puolella säkää oleviin käsiin tuijottelu... Kas kummaa! Muista asioista Piude ei juuri sanonutkaan, kuin nuo kädet ja se että jos hevonen on jalalle hidas, pitää itse olla entistä nopeampi eikä yhtään saa jäädä hitaaksi.

Parissa blogissa on käsitelty myös tuota pelkoasiaa viime aikoina - olen itse tullut tässä näitä pohtiessani siihen tulokseen, etten tosiaan pelkää enää putoamista tai loukkaantumista, pahinta on se kontrollin menetys. Yksi huomio lisää pelon käsittelyyn - nyt siis tiedostan että a) jännityn siitä kun hevonen jännittyy b) hevosen ollessa jännittynyt (tai jos se on aiemmin ollut jännittynyt) jään itse helposti kyttäämään vaaranpaikkoja ja jännityn -> hevonen jännittyy -> jännityn enemmän -> hevonen jännittyy enemmän jne c) putoaminen ei ole kamalista kamalinta, vaan se, että hevonen kuljettelee mua kuin märkää rättiä ja mulla ei ole sananvaltaa vauhdista tai suunnasta. Nyt siis vaan lisää järkiperäisyyttä ratsastukseen, myös siinä jännitystilanteessa!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Bad riding, part 2443

Eilen ratsastelua Cyralla keskenäni. Mulla on selkeästi tosi pahat takaumat joulukuulta - for no reason, ratsastin ihan sikahuonosti, ihan sikajäykästi, pääosin kädellä ja jalat ihan löllövoimattomina. Ylläripylläri hevonenkin oli tosi hidas eikä mitenkään erityisen rento, ja vaikka Piude kentän laidalla käydessään sanoikin että lumen alla on hiekka eikä jäätä, arkailin silti poistua vähän pehmenneeltä ympyräuralta. Koitin siis parhaani mukaan estää hevosta liikkumasta mihinkään saada sitä vähän kevyemmäksi ja reaktiivisemmaksi, ja sainkin lopussa itseni rentoutumaan ja reagoimaan niin että se on mahdollista myös ratsuraukalle.

Tein lähinnä taivutuksia ja vastataivutuksia ympyräuralla, pari avopätkää, muutaman pysähdyksen sekä siirtymisiä ravista käyntiin että askellajin sisällä. Kun pyysin asioita tarmokkaasti, niin hevonenkin kuunteli, ja kun joustin kädellä, hevonenkin uskalsi tukeutua siihen. Suurin kompastuskivi olikin varmasti just se jatkuva käsijarru - turha mun on niillä evillä yhtään läpytellä, jos ratsun tarttee juosta päin betoniseinää. Lopuksi onneksi sain muutaman pätkän jotain etäisesti rennolta ravilta muistuttavaa läpytystä eteenpäin, ja kun siirtyminen käyntiin oli vielä ihan ok, tulin alas ja kävelin loppukäynnit maasta. 

Tästä ei onneksi voi paljoa muuta kuin parantaa, ja ehkä tää jatkuva väsymyskin kohta jo loppuu niin jaksaa ratsastaessakin keskittyä siihen että mitä ja miten tekee. Vähän tää on nyt tuuliajelua tää mun ratsastelu, mutta ehkä tää tästä. Ainakin toivon niin.



Ai niin. Horzen kertautuvan lahjakortin tilauskin saapui tänään. Uudet housut, vyö, hanskat, minichapsit sekä talvikengät, ja kaikki just sopivia :)

torstai 1. tammikuuta 2015

Ups and downs

Viime aikoina on töissä ollut vähän kiirettä ja muutakin turbulenssiä, niin en ole ehtinyt tännekään mitään kirjoittelemaan. Kiire jatkuu edelleen, mutta toivon mukaan ehdin sentään vähän kirjoitella tänne.

Tunneilla olen mennyt pari kertaa Nelsonilla, joista varsinkin ensimmäinen kerta (joka oli suoraan sen putoamisepisodin jälkeen) oli aivan totaalisen perfecto. Pyysin mitä vaan, niin poni teki mukisematta höyhenenkevyesti, ja pysyin itse hyvin keskellä ja avuiltani vakaana. Koska pohja oli abt täydellinen ja ponilla ollut tarhassa pöllövirtaa, teimme ihan hirveästi hommia laukassa, ja päädyin tekemään mm. vaihtoja sekä jonkin verran myös avotaivutuksenomaista liikehdintää laukassa. Pääsin tekemään paljon myös itsenäistä aivotyötä tunnilla, sillä tuntikaverillani oli enemmän ongelmia, ja sekös sopi mulle: itsenäistä ratsastusta korjauskehoituksilla. Tämä on ehdottomasti niitä otsikon up-kohtia, oikeastaan koko syksynkin! Myös seuraava tunti Nelpalla meni varsin mainiosti, joskaan ei niin loistokkaasti, ja pohjakin oli vähän huonompi. Tehtiin takaosakäännöksiä ja ravihommia, ei mitään erityisen hohdokasta mutta ei toisaalta mitään katastrofaalistakaan.

Koska joulu- ja uudenvuodenaattona ei luonnollisestikaan ollut tunteja (tai no, uudenvuodenaattona olis ollut päivällä joten no could do), Cyralla olen mennyt lähinnä itsenäisesti. Näistä ei niin mielikuvaa, eka kerta tippumisen jälkeen jännitti alkuun mutta ratsu oli hyvä ja toimi kivasti. Seuraava kerta menee sinne totaaliselle down-osastolle. Jo ratsautuessa C pelästyi jotain kentän takakulmassa, ja siis ihan oikeasti pelästyi - pystyin kuulemaan sen sydämen hakkaavan vaikka seisoin vieressä. Ratsailla ehdin olla noin puoli kierrosta alkukäyntejä puolipitkin ohjin, kun samaa nurkkaa kytäten se ensin keulaisi, sen jälkeen kääntyi 180 astetta ympäri laukassa ja teki muutaman aivan valtavan köyryselkäpukin, ja edelleenkin ihmetelen kuinka en tullut sieltä edes alas. Muistan ajatelleeni että maa on nyt paljon kovempi, ja ratsun sain kuriin ihan puhtaasti ääniavuilla suoraan keuhkojen pohjasta. Se oli koko loppuajan hyvin sätky, ja jos Piude ei olisi sattunut kentän laidalle heti tuon insidentin jälkeen ja saanut tsempattua mua, niin olisin varmasti poistunut hyvin nopeasti talliin. Ravissa tein sitten puolen kentän kokoista neliöuraa väistöillä, avoilla ja suluilla kun poni piti pitää aktiivisena enkä uskaltanut mennä enää sinne toiseen päätyyn...

Edellinen kerta Cyralla menikin sitten taas vähän paremmin, se oli vaan ihan hirmu jäykkä. Koitin sitä vähän taivutella ja saada nopeammaksi, ravannut en kauheasti kun en saanut töpötystä letkeämmäksi ja pohja oli todella kova ja epätasainen. Hieman se katseli ympärilleen, mutta siitä selvisi sillä että laittoi pohkeen kiinni. Suurin ongelma sinä päivänä olikin se, että ratsastelutoppahousuissa ei päässyt itse istumaan kunnolla ratsun ympäri, kun alapohje liukui valtoimenaan puntin sisällä vaikka mokka pysyi hyvin kiinni kyljessä...

Tällä viikolla kuitenkin vielä tallipäivä edessä. Toivottavasti meno on kivaa ja rentoa, eikä duunistressi ja -väsymys ylettäisi satulaan asti. Maasto- tai edes rataköpöttely olis kivaa, mutta nyt on pakko myöntää että mun luotto Cyraan saattaa vaatia hetken kokoilua, ennenkuin sinne viitsii uudestaan yrittää.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Takaisin maankamaralle

Perjantaina ratsastin Cyran aika nopeasti, sillä se oli heti alusta asti hirmu hyvä. Mulla oli apunarut mukana mutta ne kyllä roikkuivat koko ajan ihan löysällä, sillä Cyra kulki hienosti pyöreänä, toimi nätisti pienillä avuilla ja kantoi itsensä pyytämässäni pituudessa todella hienosti. Tein hommia vähän blogitallin tehtävähaastetta mukaillen, tosin pidin askeleenpidennys- ja lyhennyspätkät aika paljon lyhyempinä enkä tehnyt ympyrää vauhdinhallintatarkoituksessa, vaan enemmänkin taivutusta tavoitellen. Käynnissä varsinkin ratsastin paljon temponmuutoksia ja eri kohdissa, sillä Cyra helposti jo "tietää" tehtävän parin toistokerran jälkeen ja lähtee ennakoimaan.

Ravissa lisäilin kentän kunnosta johtuen vähän maltillisemmin, mutta hitaaseen raviin etsin useampia vaihteita sekä pidemmällä että lyhyemmällä ohjalla. Tein myös jonkin verran loivia kiemuroita ajatellen varsinkin suoristukset ja suunnanvaihdot ajatuksella. Laukkatyöskentelyyn kenttä ei ollut vielä muuten hyvä, mutta käynnistä tein paljon nostoja ja muutaman askeleen pätkiä tavoitteena saada laukka nousemaan jo hyvin pienenä ja lyhyenä jotta saisin tehtyä laukasta siirtymisen suoraan käyntiin. Vasemmassa laukassa sainkin aikaan muutaman todella kivan siirtymisen, oikeassa laukassa homma ei tominut ollenkaan yhtä nätisti, ja siirtymiset raviinkaan ei olleet kovin harmonisia. Lopuksi vielä keventelin pidemmällä hevosella eteen-alas ja loppukäynniessä vielä vähän taivuttelin kaulaa ennenkuin iltaruokin hevoset.

Perus silmäkuva, otettu ennen ulkoilua

Lauantai ei ollutkaan niin kovin success. Cyra veti tarhassa sisäänhaettaessa ensin hirveät rallit, ja oli jo satuloidessa normaalia enemmän lohikäärme. Melkein jo mietin että aikooko se tosiaan haukkaista hihasta, mutta ei se sitten tohtinut. Radalle mennessä se vähän kytisti kaikkea, oli pinkeä ja eilinen herkkyys ja kylkien pehmeys oli todellakin ollutta ja mennyttä; normaalisti kun pohjeavusta tapahtuu kyllä jotain, nyt oli ihan sama oliko apu pieni vai iso, niin vastassa oli ihan kivikovat tuntsarikyljet ja nollareagointi. Kentällä se toimi käynnissä vähän paremmin, kun tein alkuun tehtävää päätyyn voltti (joka kierroksella pienempi), pitkän sivun alusta väistätys uralta sisään muutama metri, suoristus ja terävä kulma lyhyelle sivulle, jossa suoristus, taas uusi hyvä kulma ja reilusti uran sisälle kävelemään suoraan jossa pysähdys jokaisen aidantolpan kohdalla selkeästi reippaasta käynnistä, seisominen rauhassa eikä vähän valuen liikenteeseen ja liikkeellelähtö myös selkeästi ja aktiivisessa käynnissä. Tässä vaiheessa Cyra jo sätkähti kerran kun trailerin lokasuojan päältä putosi sohjolunta, mutta sen jälkeen jatkoi kyllä ihan kuten pitikin.

Koska ratsu tuntui hyvältä, aloin pikkuhiljaa siirtämää sitä raviin, tyypillisesti alkuun pidemmällä ohjalla. Noin ekan 15 ravimetrin jälkeen tallin kulmalla pitkällä sivulla Cyra taas erittäin epäcyramaisesti pelästyi jotain, toki just sillä hetkellä kun itse olin kevennyksestä ylhäällä, ja veti erittäin cyramaisesti melonin nokkaan siitä kun kehtasin laskeutua takaisin satulaan ei-niin-kovin tasapainoisesti ja teki muutaman melko notkean rodeoliikkeen, ja lensin sitten varmasti todella näyttävällä kaarella kaulan yli koska tuossa kohtaa hevonen ei todellakaan jeesannut nostamalla päätään... Ehdin siinä ajatella että ei kuulu ihmisen jalkojen olla ylempänä ihmisen pää, kun kuului jo kops ja hetken keräsin kyljelläni maailmaa taas siihen järjestykseen missä sen pitikin olla ja kävin kroppaani läpi että sattuiko pahasti. No ei sattunut, eikä ratsukaan liikkunut minnekään, niin hetken vielä tasasin sykkeitä ja järjestelin epäjärjestykseen ravisteltua pääkopan sisältöä takaisin ojennukseen ennenkuin jatkettiin harjoituksia.

Cyra ei rentoutunut kunnolla koko loppuaikana ja kyttäili sitä samaa päätyä joka kierroksella vaikka itse väkisinrentoutin itseni todella monessa kohtaa ja yritin keksiä korvaavaa tekemistä, mm. kolmikaarista kiemurauraa jossa koitin olla tarkkana taivutuksen ja suoristusten kanssa. Laukkatreenin suoritin siis suosiolla siellä toisessa päädyssä, tein ympyrällä vähän kokoamisharjoituksia sekä nostoja, ja koitin itse istua mahdollisimman hyvin laukassa mukana antaen hevosen tehdä töitä rauhassa. Laukka olikin heti ekasta nostosta alkaen hyvin pyöreää ja eteenpäin menevää, ja ratsu muutamaan otteeseen jopa pärski, joten ei se ihan hirmu huonosti mennyt. Laukassa se olikin ihan ehdottomasti eilen parhaimmillaan, muissa askellajeissa se puukylkisyys ja jännitys oli vähän turhan paljon pinnalla.

Loppukäynneissä radalla se otti vielä muutamat lähdöt, ja kerroinkin sille (toki kauniiseen sävyyn rauhoittaakseni sitä) erittäin monisanaisesti, mitä mieltä olin siitä ja sen toiminnasta tänään. En tiedä oliko sillä kiiman takia paikat kipeinä, vähän sellainen olo jäi, ja kaksi pms-oireista ei varsinaisesti ole kauhean kiva juttu lopputuloksen kannalta. Selkäänsä se ei aristanut ennen tai jälkeen ratsastuksen, mutta laitoin silti Arnikaa koko pitkien fileiden pituudelta aina alas kankkuihin asti, ja laitoin vähän kosteiden loimien sijaan villaviltin ja fleeceloimen, ettei vahingossakaan ainakaan jatkossa pääse kylmettymään ja kipeytymään. Itse olin tänään niin jumissa toisesta pakarastani (en tiennytkään että ihmiseen voi nousta tuollaisia monta senttiä korkeita pahkuroita!) että jätin alkuperäissuunnitelmana olleen Capun ratsastuksen väliin :(

Kääpiökäsi.

Kypäräostosteluahan tämä tietää, koska pään osuessa maahan kuului hyvin selkeä poks. En halua ajatellakaan, mikä olisi tilanne jos kypärää ei olisi ollut. Voisi olla päässä samanlainen pahkura kuin reidessä, tai sitten päässä voisi olla vastaavankokoinen kuoppa siinä kohtaa missä tuli maakosketus. Onneksi on Horzelle vielä yksi vähän isompi lahjakortti jäljellä!

torstai 4. joulukuuta 2014

In your face, jos lintsaat!

Eilinen tunti oli kentän pohjasta huolimatta erittäin bueno. Hevonen oli edellisen ratsastajan jäljiltä todella kiva, tehtävä oli erittäin hyvä, vaikeustasoltaan sopiva mutta kuitenkin sellainen että lintsaaminen ei vaan ollut mahdollista, tai tilanne oli samantien niinsanotusti in your face. Cyra kulki hienosti, hallitsin itseni ja apuni hyvin, pystyin reagoimaan tarvittaessa hyvinkin nopeasti, ja ratsastin tunnin alusta loppuun enkä vaan jäänyt miettimään asioita liikaa.



Tehtävä oli näennäisen yksinkertainen. Ensin käynnissä ja sitten ravissa tehtiin diagonaalikahdeksikkoa ajatuksella että diagonaalilinja on pitkä sivu, eli hevonen menee suorana kahden ohjan ja kahden pohkeen välissä pisteestä a pisteeseen b, päätyihin tehtiin voltit ja loppupuolella tuntia lisättiin linjalle vielä seinäväistö (ilman seinää, toki ;) vanhalla sisäpohkeella, joka piti suoristaa kunnolla ennen kulmaa ja muistaa ratsastaa siitä väistöstä ulos ja hieman eteen. Onneksi itse tykkään ratsastaa vähän irti aidasta, joten suoraan ja suorana ratsastaminen ei sikäli ole vaikeaa, mutta onhan tuossa silti enemmän reitin ja suoruuden säilyttämistä, ja seurasin edellistä tuntia niin pääsin vähän paremmin jo jyvälle siitä mitä haetaan.

Käynnissä tehtiin onneksi alkuun aika hyvin, Cyra oli hyvä ja kulki kivasti. Väistöt käynnissä oli hyviä, kunhan itse aloin tekemään väistöä "oikeaan" suuntaan, ja muistin kantaa ulkokäden jo kulmassa ja päästää sisältä, jotta etupää ei lähtisi tai valuisi väistössä edelle. Tällaisena kroonisena oikean ja vasemman sekoittajana tehtävä oli ajoittain haastava ja varsinkin oikeasta kierroksesta väistöön lähtiessä tuli hyvin helposti ravissa aloitettua se väistö ihan kirjaimellisesti väärällä jalalla. Kerran menin avuistani ihan niin totaalisen sekaisin että jouduin pysäyttämään Cyra-paran kesken väistön, järjestämään pääkoppani sisällön, organisoimaan itseni uudelleen ja jatkamaan matkaa. Asialle saatettiin hieman nauraa ;) Pelkäsin raviväistöosuutta hieman etukäteen koska viime aikoina ne ei ole menneet niinsanotusti ihan putkeen, mutta tänään sain todella pienillä avuilla todella kivaa väistöä aikaiseksi.

Siirryttiin menemään koko uraa pitkin tehden edellen päätyihin isot voltit, mutta miettimään sitä diagonaalin tunnetta myös siellä aidan vieressä edetessä. Cyra liikkui tässä kohtaa jo todella hienosti. Itsellä meinasi pakka levitä pariin otteeseen ja hevonen muuttui epätasaisemmaksi, mutta Piude kehotti ajattelemaan ratsastamaan toisessa kierroksessa missä mennään ja oho kas, homma toimi ja hevonen liikkui entistä paremmin.

Sain myös hillittömän ahaa-elämyksen tuosta epätasaisuudesta. Kun hevonen alkaa pudottamaan selkäänsä ja häviämään edestä/heilauttamaan päätänsä koska ohjan ja pohkeen välinen pyhä kolminaisuus häviää, lähden itse helposti hakemaan tuntumaa kädellä. Eilen kuitenkin löysin sen hetken, kun tilanne pitäisikin korjata jalalla, ja jopa ehdin sen tekemään! Epävakaiseksi muuttumassa oleva hevonen jatkoi putputtamistaan eteenpäin kauniisti, aktiivisena ja rentona edelleen hyvässä peräänannossa.

Toivottavasti samoilla fiiliksillä jatketaan myös viikonloppuna, kun tätä iltaa lukuunottamatta talleilua on luvassa joka päivä!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Onneksi on hevosharrastus.

Tauti on vienyt taas jokusen ratsastuskerran, mm. viime viikon heppailut kokonaan ja tämänkin viikon tunnin. Tänään sen sijaan menin hengästymiskiellosta lukuunottamatta, ja tein hommia paljon käynnissä, ravissa ja laukassa sitten lyhyempiä pätkiä.

Cyra oli alkuun melko jähmeä jopa itsekseen, mutta neljä kierrosta käyntiä ensin radalla samalla vähän asetellen ja väistätelen ja runsaasti käynnissä vielä kentälläkin sai ratsun onneksi pehmenemään ja notkistumaan paljon. Tein ensin ympyröitä jotka myöhemmin pieneni volteiksi, asetusta ja taivutusta väliin myös vastataivutuksenomaisesti jotta notkeus ja kuuluvuus löytyisi, ja ratsastin ihan übersyvälle kulmiin. Kun C tuntui vähän hitaalta avuille tein muutaman pysähdyksen ja liikkeellelähdön, jossa vaadin todella korostetusti pidätteen läpimenoa heti, ja samoin käynnin jatkumista reippaana heti, eikä vasta neljän askeleen jälkeen. Samoin tein käynnissä vähän temponmuutoksia, pidensin ja lyhensin käyntiä koittaen senkin saada läpi mahdollisimman pienesti. Muutama väistöpätkä sekaan, ja kas, alla oli todella kivasti, pyöreästi ja rennosti liikkuva hevonen.

Ravissa tein muutaman ympyrän jossa myös vaihtelin asetusta välillä ulos, sekä muutaman temponmuutoksen. Hetki taas käynnissä välillä varoen kuskin hengästymistä liikaa ja saaden ratsua takas kuulolle (tässä kohtaa se heräsi ja huomasi kamalimmasta asioista kamalimman - sokeripalat olivat siirtyneet!) ja keskittymään työntekoon. Ravissa jatkoin myös tekemällä muutamia kolmi-ja nelikaarisia kiemurauria. Olisin voinut ratsastaa itse kaarteet paljonkin paremmin, sillä suoristaessa hevonen parani aina ihan sikana, ja jotenkin siellä mutkassa sit homma levisi, vaikka loogisempaa oli päin vastoin. Ehkä sit suoristaessa otin ihan tosissani siitä ulko-ohjasta enemmän kiinni, niin hevosella oli jotain mitä vasten tukeutua. Käynnissä taas hetki myös niitä kiemurauria sekä käynnin kokoamista pätkittäin, ja sen jälkeen aloin vähän laukkailemaan.

Laukka oli alkuun varsinkin vasemmalle melko kulmikasta, tykkäsi valua ympyrältä ulos lapa edellä ja meni helposti rikki. Sain sitä kuitenkin ratsastettua todella mukavasti, ja hevonen tuntui todella hyvältä ja kulki todella hyvin, mutta tuppasi kovasti kiroilemaan varsinkin nostoissa. Yhden pukinkin sain aikaiseksi, kun ennakoin rikkoa ja Cyra veti poron nokkaan oikea-aikaisesta avusta harmistuneena siitä ettei päässyt rikkomaan ja siitä että huomautin asiasta melkolailla napakasti. Oikea laukka olikin paljon parempi, ja hevonen pyöreämpi eikä kiroillutkaan ihan niin paljon. Välikäyntien jälkeen tein vielä jonkin verran nostoja käynnistä, ennenkuin keventelin pidemmällä kaulalla eteen-alas ja kävelin muutamat kiekat vielä radalla.

Loppukäynneissä radalla. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi on hevosharrastus. Jo alkukäynneissä tuntui kuin kaikki huolet ja murheet, joita on viime aikoina riittänyt niitäkin, valuvan alas rentoja jalkoja pitkin ja ulos jalkapohjista hevosen käynnin liikkeen mukana.

Cyra oli tänään todella hyvä. Aivan järkyttävän hyvä. Kulki todella kivasti, reagoi apuihin pääsääntöisesti todella herkästi ja pehmeästi, ja oli virittynyt juuri sellaiseksi jollaista hevosta minä tykkään ratsastaa. Kevyt edestä muttei tyhjä, herkkä jalalle muttei juokse alta, kuunteli sopivasti myös istuntaa (mitä nyt pari kertaa vähän ennakoi siirtymisissä alas ;), käytti selkäänsä mukavasti ja taipui sekä suoristui hyvin, ollen kuitenkin elossa eikä vaan suorittamassa oleva zombi. Laukkojen luimukorvailua lukuunottamata ratsu tuntui itse myös pitävän työnteosta, ja kiroilusta huolimatta laukkakin oli todella hyvää, pehmeää, pyörivää ja ratsastettavissa. Vähän jopa harmitti että itse oli hengästymiskiellossa, sillä tänään Cyra tuntui siltä että siitä olisi saanut irti vaikka ja mitä! No, tästä fiiliksestä on hyvä jatkaa.

 Ja niitä on tässä viimeaikoina riittänyt. Onneksi on noin fiksu ratsuheppa alla <3

maanantai 17. marraskuuta 2014

Paluu arkeen kuskin saikun jälkeen

Eilen olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tallilla, astetta tujumpi flunssa piti meikäläisen hyvinkin tiiviisti peiton ja lakanan välissä kokonaisen viikon, eikä sen jälkeenkään ihan ole kunto palautunut normaaliksi. Eilenkin vielä olin ratsastuksen jälkeen hyvin puhki, vaikka pääsääntöisesti kävelin ja kevensin - laukkasin vain vähän ja harjoitusravissa en istunut juurikaan. Cyra oli todella hyvä, joskin alkuun aika hidas jalalle - onneksi N pyörähti tallille ratsastamaan Nelsonia, niin toi mulle tallista vähän pidemmän käsikaasun. Pari huomautusta suoraan pohkeen taakse riitti, ja kas, taas oli iloisena pienestä avusta omilla jaloillaan liikkuva hevonen.

Koska C oli hidas sekä eteen että sivulle, pyrin ratsastamaan alkuun käynnissä pysähdyksiä, ja jos ei seisty paikallaan löysällä ohjalla (Cyralla on paha tapa vähän lähteä valumaan eteenpäin heti kun pysähdyksessä myötää ohjalla) tehtiin muutama askel peruutuksia, ja siitä sitten reippaaseen käyntiin. Ravissa tehtiin pieniä temponmuutoksia sekä päätyihin erikokoisia voltteja ja ympyröitä, joissa niissäkin piti liikkua edelleen eteen pyydetyssä askellajissa, ei jäädä jäkittämään eikä rikkoa laukalle koska ei huvita astua sisältä alle.

Devil lives in details. Nelsonin otsapanta, kokonaishevoskuvia ei taaskaan ole.

Loppupeleissä sain ratsastettua Cyran todella hyväksi omaan makuuni, vaikken ehkä ihan niin tasaiseksi ja oikealta riittävän irtonaiseksi, mitä sen pitäisi olla. Siinä oli sopivasti painetta ja kierroksia (joka tosin purkautui  hetkittäin epätasaisuutena kun oma käsi ei ollut ihan kartalla) jotta se liikkuisi reippaasti eteenpäin, mutta kuitenkin kuunteli hyvin myös pidätteet läpi ja kantoi itsensä eikä vain höökännyt ympäri kenttää kuin Vermossa konsanaan kädellä maaten. Laukkaa en juuri jaksanut ratsastaa, mutta sen minkä jaksoin, se oli mielestäni varsin hyvää ja toimivaa siihen nähden että kuski enimmäkseen vain ohjasi eikä vaikuttanut hevoseen. Lopussa ravi oli jo erittäin hienoa ja kivaa, ja oli kiva lopettaa vielä valoisan aikaan ja lähteä radalle käpyttelemään loppukäynnit :)

maanantai 27. lokakuuta 2014

Helsinki International Horse Show 2014

Tämän vuoden Hissi taas takana, ja torstain katastrofipäivän jälkeen hommat meni todella leppoisasti ja show tuntui loppuvan ihan ennen aikojaan. Tänä vuonna paikanvaihdoksen myötä meidän paletti meni uusiksi enkä oikeastaan keksi muutoksesta mitään huonoa sanottavaa, ryhmänikin oli erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Fyysinen sijaintimme parani noin potenssiin miljoona ja laajennettujen toimintaoikeuksien takia pystyimme tekemään itse heti jotain katastrofeille ilman välipuhelua alakertaan, joka tarkoitti nopeammin hoidettuja tilanteita eli tyytyväisempiä asiakkaita.


Keskiviikkoiltana ratsukoita liikuttamassa hevosiaan kilpa-areenalla.

Torstai tosiaan pissi kintuille ihan totaalisesti. Ihan elintärkeät asiat puuttuivat erinäisistä syistä, kommunikaationpuutteen vuoksi olimme paikalla puoli tuntia liian myöhään aikaan eikä tieto kulkenut meille asti, joten toki annoimme siinä sivussa myös asiakkaille väärää tietoa. Sen lisäksi tulevia päiviä varten hommien hoitaminen sekä akuuttien tulipalojen sammutus, niin lopputuloksena ehdin edes ajattelemaan katsomoa ensimmäistä kertaa puoli yhdeksän, ja siinä vaiheessa jo lähes 13 tuntia hallilla olleena en jaksanut enää keskittyä kouluratsastuksen villiin maailmaan... Aamu alkoi joka aamu kahdeksalta ja jatkui siitä niin että viikonloppuna tuli nukuttua maksimissaan viitisen tuntia per yö.

Perjantaina pääsin onneksi vähän purkamaan tuntojani ja vaikka tieto ei edelleenkään kulkenut aina ihan perille asti, mutta onneksi meidän ryhmä on niin loistava, että he hoitivat homman todella hyvin ja todella nopeasti, vaikka joutuivatkin tekemään vähän ekstraa. Oman vuoroni ulkopuolella ehdin jo pari kertaa katsomaan kisojakin aina muutaman ratsukon verran kerrallaan, sekä pyörähtämään pikaisesti Expossa. Tämä vuosi oli muuten ensimmäinen Horse Show ikinä, kun en ostanut niin kerrassaan mitään! Kypärälle olisi ollut tarve, mutta koska minulla on vielä yksi käyttämätön lahjakortti Horzen nettikauppaan, hankin sen sieltä. Hanskoja olisi tehnyt mieli hankkia koska mm. Rökkeleitä oli parhaimmillaan kolmellakympillä, ja Stübbenin maailman parasta satulasaippuaa myytiin vitosen purkki. Edellistä, vuonna 2001 kisoista voitettua purkkia on kuitenkin vielä reilusti jäljellä, niin en kokenut tarpeelliseksi ostaa uutta :D


Fiiliksiä ympäri jäähallia. Vähän jäi kuvaaminenkin kiireen jalkoihin, mutta ehkä noista vielä joku kollaasi tulee.

Lauantai meni erittäin smoothisti, vaikka yksi yllärinä vähän ennen iltakymmentä tullut keissi sai aikaiseksi snadin paniikin joka jatkui vielä sunnuntaiaamunakin. Lauantaina kaikki jo ihan selvästi tiesi mitä tekivät ja suurin osa informaatiosta ja suunnitelmanmuutoksista osasi perille asti, joka helpotti tekemistä erittäin paljon. Käytiin after ride -partyissa Paddockissa,  Siltsun aikana danssattiin hiekalla ja katsottiin mielettömän tiukka SixBar, josta muutama ratsukko aikataulun venähtämisen takia ikävä kyllä jäi pois. Scandicin 30-vuotisjuhlat jätettiin väliin ja mentiin oman ryhmän kanssa istuskelemaan parille. Sunnuntaina ei silti ollut kovin freshi olo, mutta onneksi päivä oli yllättävän rauhallinen.World Cup oli huima ja Juuli ratsasti tajuttoman hienosti, ja ehkä rakastuin Christian Ahlmannin kimoon hevoseen Cornado II:n - kuten ryhmäläiseni kanssa todettiin, se on vähän kuin vanha kisaponini Cacru mutta hevostettuna. Kaikenkaikkiaan en kuitenkaan areenan tapahumia ihan hirveästi ehtinyt seuraamaan, mutta ehkä ensi vuosi on parempi kun ylimääräistä säätämistä on toivon mukaan vähemmän kun paikka on tuttu.


Sunnuntaiaamun fiiliksiä. Ihan kaikki kolme ratsukkoa ehdin katsoa U25 -luokan alusta, ennen kuin taas mentiin.

Muutenkin kisat olivat tänä vuonna hienot, ja luulen ettei ensimmäisen vuoden alkukankeus näkynyt kovin paljoa ulospäin. Ainakin me onnistuttiin koko crewn osalta parantamaan torstaista ihan valtavasti ja HT.netin huippukriitikkoja lukuunottamatta kävijät tuntuivat myös pääosin ihan tyytyväisiltä tapahtumaan. Tupa ainakin oli erittäin täysi, lauantain GP-näytös sekä World Cup olivat molemmat muutama paikkaa vajaa loppuunmyytyjä. Myös yleisölle avoin verryttely oli todella mielenkiintoista seurattavaa. Kaikesta huolimatta tämän vuoden showsta jäi mieleen todella hyvä ja positiivinen fiilis, ensi vuonna parannetaan vielä entisestään!

tiistai 21. lokakuuta 2014

Järkevä tamma :)

Sunnuntaina lähdin tallille ihan täysin ilman odotuksia: Sally ja Nelson olivat kisoissa ja Cyra sen aikaa yksin kotona. Edellisenä päivänä se oli kuulema esittänyt ihan yllättäen melkoisen repertuaarin erinäisiä kevätjuhlaliikkeitä jäätyään yksin kentälle Sallyn ja Nelsonin lähdettyä kävelemään rataa ympäri, ja sain monelta taholta varoituksia mahdollisesta eroahdistushevosesta. Olin siis liikkeellä ihan sillä mentaliteetilla, että jos se on jo karsinassa ihan hermoraunio, en lähde edes yrittämään kentälle, ja jos lähden, voin tulla pois vaikka heti jos tuntuu siltä että homma ei ole enää turvallista.

No, tallille tullessani mua oli vastassa ihan rela ja iloinen heppa, jonka eteen tuuppasin tupon heinää siksi aikaa kun putsasin karsinat. Cyra mutusteli eväitään ihan rauhassa, mitä nyt ehkä vähän normaalia herkemmin jäi katselemaan ja kuulostelemaan ääniä tallin ulkopuolelta, ja karsinasta kyllä näki, että jotain sambaa siellä oli kovasti harjoiteltu. Koska hevonen oli rento, lähdin sitten kuitenkin ratsastamaan, ja otin vielä varmuuden vuoksi gramanit mukaan lisäjarruksi hätätilanteiden varalta, mutta ihan turhaan. Hevonen oli ihan super.

Se kulki ihan sairaan hienosti, kantoi itsensä superhyvin ja totteli todella pieniä apuja! Ei merkkiäkään mistään tuhmailusta tai ahdistuksesta, vaan silkkaa 150% työntekoa siitä huolimatta että kenttä oli yksi iso uima-allas. Koska hevonen oli hyvä, lähdin nopeiden alkuverryttelyjen jälkeen työstämään laukkaa, joka on ollut viime aikoina sille vähän hankalaa, kun pitkä saikku vei lihaksia ja kantokykyä luonnostaan pidempänä liikkuvalta hevoselta aika paljon. Nostot oli todella hyviä ja hienoja, laukka pyöri hyvin ja siirtymiset alaspäinkin oli ihan ok siihen nähden, mitä kuskin keskivartalo toteutti... Ehdin parhaimmillani tehdä yhdellä ympyrällä neljä siirtymistä, joka on mielestäni todella hyvin :) Kun itse vaan muistin olla menossa siihen suuntaan mihin halusin hevosenkin menevän, kantaa ulkokäden ja päästää varsinkin oikeassa kierroksessa sisäkäden rennoksi, laukka oli todella hyvää ja hienoa. Treenin jälkeen Cyra venytti ihan sikahienosti eteen-alas, eli oikeita lihaksia todella vahvistettiin!

Graman roikkui koko ratsastuksen ajan ihan löysällä. Hieno, reipas Cyra! Tosin, on se ennenkin ollut yksin sisällä tallissa ja yksin kentällä kun kaverit on olleet sisällä, niin en uskonutkaan sille varsinaisen yksinolon olevan ongelma. Edellisenä päivänäkin ongelma tuli, kun kaverit poistuivat näköpiiristä.

Lopuksi vielä pesin pihalla letkulla hiekat ja ravat pois jaloista, ja tässäkin Cyran järkevyys tuli taas esille. Muodon vuoksi pidin jostain ohjasta pestessäni kiinni, pää suurinpiirtein vuohiskuopissa. Jos hevonen olisi halunnut lähteä, ei mulla olis ollut mitään saumaa siihen. Mutta tämäpä olis seissyt varmaan vaikka ihan pitelemättä paikallaan, vaikka välillä vettä roiskahti nenällekin. Lopuksi vielä annoin sille reilun tupon heinää kavereiden odotteluajaksi, kun itse menin katsomaan näitä kavereita sinne kisoihin. Ihan tyytyväisen oloisena se jäi syömään karsinaansa.

Tämän viikon heppailut jääkin ratsastuksen osalta kokonaan väliin, mutta muuten hevoset on kovinkin läsnä loppuviikon ajan. Maanantaina jo vähän aloiteltiin, mutta tänään mennään! Neljä päivää Horse Showta, vähän unta, paljon hevosia ja kavereita, jes!


lauantai 18. lokakuuta 2014

Syksyn ensimmäinen, osa 1: jäätynyt kenttä

Otsikossahan se jo tulikin. Plussalla oli vielä kun tallille ajoin, mutta piha oli jo jäässä. Onneksi sentään ymmärsin ottaa iltaruokintaa varten säilöpaalin sisään heti enkä alkaa miettimään sitä siinä vaiheessa kun pitäisi jo olla poneilla eväät nenän edessä...

Huoh, taas ollaan siirrytty talvimekkoaikaan.

Tällä viikollakaan ei ollut tunteja, eli ihan keskenäni menin. Toisaalta oli hyvä että kenttä oli kova, niin tuli keskityttyä tosi paljon siihen omaan olemiseen ja tekemiseen ja ratsastinkin pääosin käynnissä tehden välillä pieniä ravipätkiä. Menin siis aikalailla samalla kaavalla mitä viimeksi, tosin sillä erolla, että kun viimeksi oli pääasia saada Cyra kulkemaan piiiitkässä pyöreässä muodossa, eilen tavoitteenani oli tehdä mahdollisimman vähän ja oikein ja rennosti. Monta kertaa oikein pysähdyin pohtimaan omaa asentoani ja olemista: kannanko itseni rennosti mutta jäntevästi, mikä paikka nyt on jännittynyt kun käynnissä hevonen kulkee kuin kello mutta ravia pyytäessä selkä laskee, pää nousee ja vauhti hidastuu eikä sieltä ainakaan mitään ravia tule. Päädyin lopputulemaan, jossa koko jalka pituudeltaan jännittyy ihan pakaroita myöten kun koitan käyttää pohjetta eteenpäinmenotarkoituksessa, siirryn snadisti etunojaan, siirrän katseen maahan ("ei se kuitenkaan ravaa") ja heitän ohjat pois. Ei kovin hyvä lähtöasetelma hyvää ja tasapainoista ravia ajatellen.

No. Miten edetään. Todetaan että ihan sama, keskityn jalat rentona olemiseen, ja maiskutan sen raviin. Toimi. Ainoa vaan että kai sillä jalalla pitis pystyä vaikuttamaakin. Ja edelleen kun koitan laittaa jalat kiinni tai käyttä niitä, reaktio on sama. Tässä kohtaa olen hetken kiittimet ristissä siitä hyvästä, että mulla on ratsuna hevonen joka ei yksinkertaisesti vain toimi puristaen, potkien ja vetäen, vaan ihan oikeasti joutuu tekemään asiat ajatuksella ja oikein, sekä hallitsemaan kehonsa. Aloin ensin miettimään ylävartaloani ja keskivartalon tukea etsien käynnissä syvää istuntaa. Kun löysin hyvän, syvän ja rennon paikan itselleni satulassa, aloin pikkuhiljaa yritellä sitä raviakin jälleen. Alkuun ei kovin kaunista, ja siirryinkin pian takaisin käyntiin. Käynnissä koitin saada hevosta pysymään aktiivisena ja pehmeänä sekä volteilla, mutta vasta pohkeenväistössä osuin jackpotiin. Hevonen oli ulko-ohjalla ja rentoutui ja pyöristyi. Siitä raviin siirtyminen oli helpompaa, joskin pakka levisi helposti edelleen. Eikä korjaantunut sillä väistöllä, ylläri, jos ei osaa jalkojaan käyttä... Jollain voltilla taivuttaessa jotain silti tapahtui, ja löysin sekä itseni että jalkani myös ravissa, ja Cyra oli yhtäkkiä tosi super. Kokeilin vielä vähän lyhentää ja taivuttaa mutta en saanut selkää laskemaan ja hevosta huonoksi, joten ravailin sit hetken vielä keventäen tosi hienosti eteen alas-venyttävällä hevosella :)

Lol mikä vaahtohuuli :D
Loistava fiilis kun omalla ratsastuksella ja omaa tekemistä muuttamalla itse pystyy saamaan hevosen noin hienoksi! Siinä kun loppuhoitelin ja rasvailin Cyraa ratsastuksen jälkeen, pullahti suusta ulos vielä oikein kunnon vaahtopallo. Oli melko koomisen näkönen siinä hilluessaan, mutta ainakin suu on toiminut eli jotain olen oikein onnistunut tekemään! Toivottavasti sunnuntaina olisi kenttä taas sula, niin pääsisi vielä ratsastamaan kunnolla, kun hyvällä tuurilla saan kuvaajankin mukaan :) Tämä päivä muistutti taas siitä, että talvi on entistä lähempänä, eikä hyvä pohja ole enää itsestäänselvyys. Toivon mukaan talvellakin pohjat on kuitenkin pääosin jotain muuta kuin peilijäätä tai jäätynyttä hiekkaa että pystyisi edes vähän tekemään jotain.